Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

31. joulukuuta 2014

Uusi vuosi!

Rakkaat Lukijani!

Oikein ihanaa ja rauhallista Uutta Vuotta juuri Sinulle. Oletteko kuulleet, että meillä punaisilla kissoilla on vähän omituinen huumorintaju? Laitankin tähän oheen tämmöisen vitsikkään kuvan minusta.

"Ei punavihersokeille"


Onnea ja menestystä tulevalle vuodelle! Jatketaan juttuja taas ensi vuonna.

24. joulukuuta 2014

Joulun toivotus!

Kas, Kissalan lapset iloissaan
ovat joulua viettämässä,
he laulavat hiljaa miu, mau, mau,
ovat piirissä pyörimässä.

Ja hauska on heillä piirissään
kun pyörivät riemuisasti,
ja laulavat hiljaa, miu, mau, mau,
ihan illasta aamuun asti.



Oikein ihanaa ja rauhallista juuri Sinulle! 

Minä päätin jouluaamuna kommunikoida 
enkelten kanssa, 
viehättäviä olentoja nuo pikkuiset <3

 

17. joulukuuta 2014

Karhupainia

Tervehdys!

Tässä tunnelmia siitä, miten isä opettaa tytärtään painimaan kuin karhut konsanaan. Ja hyvähän tuossa on opetella, Karhujen valvovien silmien alla :-)




13. joulukuuta 2014

Ruusukkeet

Palvelijani löysi arkistoistaan hauskan kuvan. Minä näytän ihan maani myyneeltä, ehkäpä väsyneeltä tai muuten vaan vähän zombielta. Mutta katsokaa, mitä minä tuossa ihmettelen?! Tuota ruusukkeiden määrää! Tässä on melkein koko urani saavutus. Kolme isointa ovat kirjahyllyssä :-D


Nyt nuo viheliäiset koristeet ovat pakattu tuohon muoviseen laatikkoon. Käyn välillä laatikon päällä makailemassa ja tarkkailemassa ovatko kaikki tallella.

Joulutähti voi koitua kohtaloksi!

Miau muruset!

Muistakaahan kaikki joulua odotellessa, että useat joulukukat ovat myrkyllisiä kissoille! Erityisesti joulutähti! Seuraavasta linkistä voit palvelijasi kanssa tarkastella, mitkä kaikki kasvit ovatkaan myrkyllisiä...Varo Joulutähteä


28. marraskuuta 2014

Perjantai!

Oikein iloista, rauhallista ja turvallista pikkujouluviikonloppua teille kaikille <3


26. marraskuuta 2014

Lakota Legends- litter

Muutama päivä sitten minä täällä lauleskelin että "tulkaa kaikki nyt katsomaan, on poika syntynyt maailmaan, tulkaa katsomaan..."  No nyt saa tulla katsomaan!


Esittelen tässä nyt uusimmat lapsukaiseni, Lakota Legends- pentueen joka syntyi Hemingway- kissalaan Hyvinkäälle 2.11.2014.

Hyvinkäällä on kuulemma hyvä huomen. Se on ihmisen kokoinen, kotoisa kaupunki ruuhkattomalla metropolialueella. Hyvinkää kasvaa ja kehittyy kestävällä tavalla. Hyvinkäällä hektisyys ja hyvää tekevä hiljaisuus ovat harmoniassa. Vehreään maaperään on hyvä juurtua niin ihmisen kuin yrityksenkin ja miksei myös pienen kissanpennunkin. Näin luimme kaupungin kotisivuilta. Minä olen ollut Hyvinkäällä Rantasipi Sveitsissä. Meidän Luna oli toukokuun heltehillä Villatehtaalla näyttelyssä ja täältä voitte lukea reissun pääkohdat: Hyvinkään näyttely

Äitinä on upea SC Goodiva of El Dorado kutsumanimeltään Shakira. Me tapasimme toisemme jo Tallinnassa 2013, kun hän muutti turkoosein häkkiverhoin minun naapuriini. Hän teki heti minuun vaikutuksen isolla koollaan ja ah, niin arjalaisella olemuksellaan. Iso ja vaalee Itävallan tyttö. Silmätkin kuin smaragdit. Itävallasta ei tule näköjään mitään pientä; Shakira, Alpit ja Tonava. Siinähän sitä on. Niin, ja valmistuimme molemmat samana kesänä 2013 Supreme Championeiksi, joten tittelitkin meitä yhdistää <3 

 SC Goodiva of El Dorado


Mutta nyt kun olen nämä esitiedot teille selvittänyt, niin tässä tulevat lapsukaiset. (Kaikki kuvat ovat Hemingwayn kissalasta.) Ensimmäinen poikalapseni on syntynyt. Eikä ole mikään marjanpoimija, kuten ei vanhempansakaan. Ennustavat, että siitä tulee maailman vahvin nalle.

Hemingway's Chief Iron Tail
Poika isolla Peellä.




Minusta tuntuu vähän siltä, että jos joku kysyy millainen on maine coon, niin tässä tulee vastaus siihen! Poika on nimittäin iso jössikkä ja kädessäkin kuin tykinkuula verrattuna muihun. (Kyllä, hänen palvelijansa on käyttänyt nimenomaan juuri tätä kielikuvaa.) Väritykseltään tämä nallekarhu on ruskeatabby, eli juuri se perusperusperusväri, luonnonläheinen ja maastoutuva.

 ***

Hemingway's Cecilia Fire Thunder
Tyttö ihan liekeissä.

 

 Tämä tyttönen on perinyt eniten sitä kuuluista aatelista punaista. Hänellä on upea liekkiraita nenänpäästä päälaelle, selän ympärikin on punaista viirua, kuten myös hännänpäässä. Ettei vain isona eksyisi mihinkään hämäriin moottoripyöräpiireihin, koska liekit roihua nyt jo kuin hoodeekissalla konsanaan! Elkeetkin ovat kuulemma ihan kuin oikealla Diivalla!

***
Hemingway's Ola Mildred Rexroat
 Pieni mutta pippurinen.

 
Tämä pikkulintu muistuttaa eniten meidän Suraa, ainakin väritykseltään. Hän on vähän sirompaa kaliiperia kuin sisaruksensa, mutta oikein kovaääninen neito on kyseessä. Punaistakin on hieman turkkiin osunut, ja se on hyvä se.
***

Pentueen nimi on Lakota Legends. Nimi viittaa intiaaniheimoon. Kuuluisin lakota oli Istuva Härkä ja hän se vasta hurjan näköinen oli. Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla! Tässä on vielä linkki Hemingway- kissalaan, jossa pennuilla on oma hieno sivusto. Lakota Legends

Kissaskooppi

Rakas pienokaiseni. Iskä on tässä, horoskooppeja ihmettelemässä.
Kissasanomissa numerossa kolme oli hullun hauska Kiinalainen Kissaskooppi. 

Sinä, Rakas Pienokaiseni olet

HEVONEN 
(syntynyt 1990, 2002, 2014) 

Hevosen vuonna syntyneet kissat ovat tarkkoja ulkonäöstään.
 He pitävät mielellään kaunista kaulapantaa, 
jossa kulkunen tahdittaa heidän tyylikästä askellustaan. 
Hevos-kissa on erittäin rohkea ja seikkailee mielellään. 
Rohkeus voi joskus viedä tämän kissan pitkillekin seikkailuille, 
mutta aina hän palaa kotiin. 
Joskus tosin kotimatka voi kiertää löytöeläintalon kautta.

Otan osaa, Sura. Iskä ei pidä hevosista. 
Minä kammoan niitä! 
Minulla taitaa olla HIPPOFOBIA! 
Olisin niin mieluummin suonut sinulle jonkin toisen ihanan horoskooppiolennon,
vaikka sudenkorennon, mutta että hevonen!
No, onneksi se on vain horoskooppi.
***

Äitisi, Kaunis Luna on

KÄÄRME
(syntynyt 1989, 2001, 2013)

Jos etsit kissakauneutta, nämä Käärmeen vuonna syntyneet kissat 
ovat yleensä poikkeuksellisen upeita. 
Käärme- kissat ovat hyvin omistushaluisia ja 
viihtyvät hyvin perheen ainoana lemmikkinä, 
koska saavat silloin kaiken huomion. 
Käärme-kissa on hyvin viisas ja 
osaa usein kertoa esimerkiksi milloin on ruoka-aika, 
jos omistaja sattuu unohtamaan.

Mitäs tähän enää lisäämään. Kaunis on. Upea on, tämä sinun äitisi. 
***

Minä, Ylväs Isäsi on 

TIIKERI
(syntynyt 1986, 1998, 2010)
Tiikeri- kissa on itsetietoinen ja voimakas. 
Tiikerin vuonna syntyneet kissat ovat usein hyvin itsenäisiä ja huimapäisiä. 
He seikkailevat ja saalistavat mielellään. 
Jos sinulla on kokemusta sisäkissana Tiikeri-kissa, 
muista järjestää sille paljon ohjelmaa. 
Aktiviteettilelut ja kiipeilypuu ovat tämän kissan suosikkeja.

Totta joka sana!
***

16. marraskuuta 2014

Omituisia tapoja

Huomenta Ystäväiseni!

Minun on nyt kuulkaas pakko kertoa ja näyttää teille, mitä tämä Rouvani täällä puuhailee. Palvelijani oli kerrankin niin nopea, että hän sai ikuistettua tämän toimituksen kameraan. Asiahan on niin, että kun me kaikki heräämme, Luna hypähtää tuollaiseen metallihäkkärään ja alkaa sutimaan vimmatusti.
Ja tätä toimistusta tapahtuu kyllä välillä kesken päivänkin, ja vaikka iltasellakin.... Katsokaa nyt!

Onko tämä aamujumppaa vai Lunan omaa kissahumppaa?
Tassut sutii vimmatusti, sitä ihmettelee Leo sekä Musti...


Sutii, sutii, tassut hakkaa, peilin pintaan, eikä se lakkaa!
 
Jaksaa jaksaa, vatkaa vatkaa, 
kun meidän Luna innostuu
peilin pinta puhdistuu, 
ja kova sutina kuuluu...


Me kutsumme tätä toimitusta kotona "portugalilaiseksi riitiksi" Ei kai se väärin ole?

Mutta tämmöisiä hupsuja tapoja meillä. Mites teillä?

Näin tuumii Pyhäpäivän aatoksin....Leo :-)

Kukkuu kukkuu vieläks se nukkuu? Se on meitsin aamuriimi :-)

14. marraskuuta 2014

Ilouutinen


laulaa kuoro enkelten.
Maan ääriin kantautuu
suuri ilouutinen:

Tulkaa kaikki nyt laulamaan
on Poika syntynyt maailmaan
Tulkaa laulamaan 

Nyt huolet unohtuu,
kukat peittää maan
Maailma kirkastuu, 
aurinko ja kuu
Lapselle kumartuu."


Kuten varmaan ymmärsitte yskän, ensimmäinen POIKANI on putkahtanut maailmaan! Olemme koko perhe hyräilleet tuota edellä mainittua laulua, sillä onhan pojan syntymä jo jotakin?! Mihin se minun herrasmiesmäisyyteni jäi? Kyllä hänelle tuli myös kaksi sisarusta, ettei jäänyt ainokaiseksi niinkuin meidän prinsessa täällä kotona. Mutta onhan tämä ilon aihe maailmaan <3 
 

4. marraskuuta 2014

Meidän perheen horoskoopit

Rakas pienokaiseni. Kirjoitetaanpas sinun salaiseen päiväkirjaasi luku horoskooppimerkeistä, sillä palvelijamme on hieman astrologinen ihminen.

Sinä Sura olet horoskoopimerkiltäsi tuoksuvatukan haltija. Olet syntynyt lehtikimarakuussa 1.9-30.9 välisenä aikana. (mikä on lehtikimara?ootas hetki, iskä katsoo googlesta...)
Tuoksuvatukan haltijat käyvät mielellään juhlissa, vaikka ovatkin omasta mielestään ujoja. (päteekö tämä myös kissanäyttelyihin, sitä jäämme odottamaan?!)
Ne rakastavat herkkuja ja hattuja. (herkkuja ainakin, olethan isääsi tullut)
Pohjimmiltaan ne ovat hyvin asiallisia ja vastustavat kaikkea liian leikkimielistä, jota ne pitävät turhana. (ei pidä paikkaansa, vielä ainakin huumorinkukka kukkii ja pienet silmät tuikkivat leikkien...)
Ne ovat uskollisia ystäviä ja antavat apuaan kertomalla mieluusti, mitä ei pidä tai kannata tehdä.


 Onnenväri: tummansininen, kivi: ruusukvartsi ja eläinystävät siili ja helmipöllö. (kaikki pöllöt ovat jees, sanoo iskä)
***

Äitisi Luna on syreenipensaan haltija. Hän on syntynyt Tuulenkuiskekuussa 1-30.6. (onkohan portugalissa syreenipensaita?) Syreenipensaiden haltijoille ulkonäkö on tärkeä. (no sen olemme huomanneet...) Ne ovat kauneuden ystäviä, joten ne pyrkivät välittämään sitä myös itse olemuksellaan ja teoillaan.(tämä pätee myös kissanäyttelyissä...Luna välittää mielellään omaa kauneuttaan, vaikka kaikki skandinaavit eivät välttämättä ymmärrä hänen eksoottista kauneuttaan...) Ne saavat paljon aikaan, jos niihin luotetaan. (näin on, hän sai aikaan myös Sinut rakas lapseni, yhdessä minun kanssani...) Ne osaavat valmistaa herkullisia haltijaruokia. (ainakin hän osallistuu mielellään herkullisten haltijaruokien esivalmisteluihin...) Ne ovat mielellään johtajia, joten tasavertainen ystävyyssuhde vaatii aikaa kehittyäkseen.(tätä en ole vielä huomannutkaan tai sitten rouvani on niin fiksu että hän johtaa minua siten, että en ole sitä vielä itse hoksannut)


Onnenväri on violetti, onnenkivi ametisti ja eläinystävät satakieli ja koira. (koira?lukeeko tuossa koira? No satakieli on saletisti, yhden sellaisen hän toi  meille viime kesänä näytille)
***

Minä, isäsi Leo, olen tyrnipensaan haltija. (Olen tyrneä tyrni mutta en kuitenkaan Marja Tyrni.)Olen syntynyt pörheiden pajunkissojen kuussa 1-30.4. (Kaikki pörheät ovat syntyneet pörheässä kuussa) Me tyrnipensaiden haltijat olemme räiskähteleviä oman tiemme kulkijoita. (sehän on jo nähty!) Me kaipaamme vaihtelua sillä tasainen ja turvallinen elämä saa meidät pitkästymään. (totta joka sana. Jos on liian tasaista ja turvallista, järjestämme säpinää itse.) Me keräämme mielellämme tietoa eri asioista ja jaamme sitä muille.(nukun usein silmät auki tarkkaillen ympäristöäni. Ja kun lipaston laatikko kumajaa, kuulen sen vaikka unissani ja saavun paikalle juustonaksun maku huulillani) Me haluamme parantaa maailmaa ja ryhdymme siitä syystä mielellämme opettajiksi tai velhoiksi.(minä olen opettanut jo monta nuorta tyttöä ja vähän vanhempaakin mammaa, taidan olla aika velho)
Kuva: Tessa lv.

Onnenväri oranssi, onnenkivi tiikerinsilmä ja eläinystävät susi ja naurulokki. (hah hah, onko se räkättävä valkoinen lintu naurulokki? Olisin luullut sentään että joutsen? Mutta susihan on ilmiselvä. Olen joskus ollut kuin susi lammasten vaatteissa ja se onkin jo toinen tarina, se.)
***

23. lokakuuta 2014

Miten sain nimeni?

Sinä rakas pienokaiseni olet syntynyt samana päivänä 
kuin italialainen näyttelijätär Sophia Loren. 
Päivä on 20.9. 
Teillä on vain 80 vuotta ikäeroa. 
Hän oli kaikkien aikojen yksi kuuluisimpia italialaisia näyttelijöitä
sekä sekä oman aikansa seksisymboli.

Tästä johtuukin, että pentueen teemana on Vintage Stars.

Hän on ilmeisesti myös kissojen ystävä.




Sophia Loren on väritykseltään vähän samanvärinen kuin sinä. Punaisenruskea ja ehkä jo tähän aikaan vähän harmaatakin lisänä.

Vaikka sinun kokonimesi on Blackcurrant Sophia Loren, kutsumme sinua silti Suraksi. Se olisi ollut toinen nimivaihtoehto, mutta tietyistä asioista johtuen emme ottaneet sitä käyttöön.

Sura- nimi tulee tv-sarjasta Spartacus. Sura on lyhenne nimestä Suratralis, se on traakialainen nimi ja tarkoittaa vahvaa tai rohkeaa. 

Niinpä kotioloissa kutsumme sinua Suraksi. 

Leo ja Luna ja sitten tuli Sura.

21. lokakuuta 2014

Miten synnyin?

Sinä rakas pienokaiseni synnyit Varpun ja Vaulan päivänä 
20.9.2014 klo 7.30 makuuhuoneen lattialle. 
Huusit kovasti tähän maailmaan tullessasi ja äitisi Luna oli ihmeissään. 
Painoit syntyessäsi 120 g ja olit ainokainen. 
Väritykseltäsi olit tumma kuin mikä, mutta pieni punainen läntti koristi päätäsi. 
Se on pienokaiseni, sitä kuuluista aatelista punaista.
Palvelijamme leikkasi napanuoran irti ja vei sinut sänkyymme äidin kanssa, 
missä alkoi kova tissin etsiminen. Sitä kesti noin parisen tuntia, 
kunnes hoksasit homman ja tilanne rauhoittui. 
Sinun oli arvatenkin kova nälkä, olethan isääsi tullut. 


Saimme Superdoulan kotiimme heti päivällä sinua katsomaan
 ja totesimme kaikki yhdessä että kaikki on nyt hyvin. 
Äitisi ei halunnut viedä sinua vielä päivällä omaan pesäänne lepäilemään, 
vaan hän imetti sinua uskollisesti lempipaikassaan, sängyssä. 
Tärkeintä maailmassa oli nyt se, että sinä pienokaiseni sait ravintoa.

Samana iltana palvelijamme muutti teidän kuitenkin omaan pesäänne 
ja muutitte sinne nyt mielellänne. 
Minä en sinua pienokaiseni vielä nähnyt, kuulin vain. 


20. lokakuuta 2014

Sophia Lorenin Salainen Päiväkirja

Huomenta!

Tänään alkaa meidän perheen pentupäiväkirja. Tarkoitus on kerätä tämän tunnisteen alle pientä turinointia ja valokuvia tästä meidän kaikkien silmäterästä.

Tämän kuvakollaasin nimi on:

"ÄITI HOITAA LASTAAN"



Kissamaista maanantaita virtuaalimaailma! Toivoo Leo.

17. lokakuuta 2014

Kissanomistajan Opas

Mou mau miu Ystäväni Rakkaat!

Palvelijani tässä surffasi netissä ja hänen silmiinsä osui Suomen Kissaliiton Kissan omistajan opas. Ja kukas se siellä edustaa rotua nimeltä maine coon? MINÄ! Palvelijani ei ollut uskoa silmiään ja koska hänellä on sama pää kesät talvet, emme tiedä onko tämä nyt uusi vai vanha juttu.

Kissanomistajan opas löytyy täältä Katso sivu 12

Kuvan on ottanut Tessa lv. ja minä luulen että olen tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen. Hän nimittäin muisti minut Helsingissä 2013, kun valmistuin Supremeksi ja hän kuvasi minut siellä. Ensimmäiset valokuvat minusta on otettu muistaakseni vuonna 2011 Turussa näyttelyssä ja se olikin kuulkaas oikea show. Enhän minä meinannut millään pysyä paikoillani ja minun perässäni juoksivat kokoushuoneessa niin kuvaaja, palvelijani kuin pari muutakin...mutta kuvat saatiin otettua ja niitä on kyllä tullut käytettyä!

Kiitos Tessalle kuvista ja vielä mukavampaa kun niitä voi käyttää jossakin :-)

Tässä sama kuva värillisenä versiona. Kuva: Tessa lv.
Give me a five! Hauskaa viikonloppua!

10. lokakuuta 2014

Aleksis Kiven päivä

Oikein ylvästä ja kultturellia Aleksis Kiven päivää!

Tässä näette minun mielipiteeni Kivistä noin niinkuin yleensä.


***

8. lokakuuta 2014

surrur sullekin

Tervehdys!

Palvelijani löysi kirjahyllystään Marimekon surrur- kirjasen. Kaikkea muikeaahan sieltä löytyi mutta yksi asia pisti minun silmääni: Näyttelyverhokangastani on käytetty sadetakkina! Tämä tummansininen Kumina-kangas on jo menneen syksyn lehtiä, mutta katsokaa mikä idea:


Hah, mikä viitta! Sopii varsinkin kaikille punahiuksisille :-) Pitäiskö palvelijani räväyttää rannalla? Minä tein sen jo viime kesänä...Ja kuvat sen kuin paranevat...




Hui, mikä päähine. Saakohan nyt olla rauhassa? Täällä on ainakin satanut pitkin päivää.

Tai saisko noita päähineitä tänne näyttelyyn? Arvaa kuka? Numerolla 76 punainen hevonen tulee ja voittaa.....ainakin oman itsensä.





Mukavaa päivänjatkoa toverit, ei tässäkään postauksessa mitään järkeä ollut, mutta onko elämässä yleensä? :-)

T: Leo


1. lokakuuta 2014

Rantaleijona vauhdissa, osa 5.

Miu mau mou!

Tänään on lokakuun ensimmäinen päivä. Nyt jos koskaan on viimeinen tilaisuus päivittää kesämuistot! Kerroinkin jo edellisissä postauksissani, että mökkireissumme ovat nyt historiaa. Tai siis ainakin yön yli kestävät. Onneksi on valokuvia ja muistoja. Niitä voimme sitten yhdessä kotiväen kanssa katsella, kun syystuulet tuivertavat ja sade piiskaa ikkunaan.


Tässä kuvassa olen ottanut grillimaisterin paikan. Te ette nyt näe kokonaisuutta, mutta palvelijani olivat koonneet "ylimääräiset" tuolit tuohon sievään pinoon ja tuossa etualalla sijaitsee grilli. Tämähän on paras paikka! Elokuinen aurinko paistaa turkkiini ja leppoisa merituuli kutittaa nenääni. Miten niin ylimääräisiä tuoleja? Olkoon nämä kaksi nyt minun tuolini! 


Ah, onnea! Tästä näen ovelasti silmäkulmasta mitä nuo kaksi oikein touhuaa. Lihaa siellä ja lihaa täällä. Aurinko paistaa ja tuuli tuo nenääni ihanat tuoksut...Kyllä tässä kelpaa!

Pakkohan se oli meikäläisen päästä veneeseen! Melkein KAIKKEA kannattaa elämässä kokeilla paitsi omaa mummoaan. Niin joku juntti on joskus sanonut.  Tässä sitä nyt ollaan ja katsellaan horisonttiin! Kapteeni Koukku! Onneksi tassuni ei ole koukku vaikka vasen koukku onkin aika hyvä, vaikka itse sanonkin...

Niin juuri. Tämä rämä laituri on ollut parasta mitä tiedän. Katsokaa kaislikkoa! Se on kellastunut. Syksy tekee tuloaan. Olen nähnyt mm. sisiliskon tuolla laiturin alla. Poishan täältä on lähdettävä, kotiin kaupunkiin.

Tässä meidän neiti sitten makailee töötevänä omassa pesässään. Tämä irlantilaishenkinen peti on ostettu kissanäyttelystä kotiin viemisiksi ja se on ollut mökillä kovassa käytössä. Kuten näette, meillä ikkunat alkaa jo lattiasta, niin mikäs tuossa on maailmaa ja merta katsella paraatipaikalta. 


28. syyskuuta 2014

Pienen pieni murunen

eilen yhden viikon ikäinen <3
Silmät ovat avautuneet ja painoa oli tänä aamuna 317g.

Luna- äiti hoitaa mallikkaasti ja isä ottaa rennosti.

25. syyskuuta 2014

Sisaruskuvat

Huomenta!

Tässä babyboomin keskellä laitan teille näytille kaksi uusinta kuvaa esikoisistani. Kuvat ovat otettu 15.9.2014.

Saanen esitellä....tyttäreni Magnificat Red Velvet, kutsumanimeltään Neea:

Sekä toinen tyttäreni Magnificat Chocolade Chip, kutsumanimeltään Hippu:

Eivätkös ole hauskan näköisiä pieniä tyttösiä?! Eräs tuttavamme muuten kuvaili Hippua surullisen näköiseksi. Hän näyttää kuulemma surusilmältä. Ei hän minusta niin surulliselta näytä, mutta kyllä hänessä tuollaista runotyttömäistä herkkyyttä on <3

Terveiset Magnificat- kissalaan!

Toivoo Isukki

24. syyskuuta 2014

Maailman kirjat sekaisin.

Miau!

Meillä on täällä kotona nyt maailman kirjat sekaisin. Meille syntyi tänne kotiin pieni prinsessa 20.9.2014. Se tarkoittaa sitä että MINÄ en pääse pentuhuoneeseen, MINÄ en pääse parvekkeelle ja mikä pahinta, kotini muuttuu kuulemma KISSALAKSI? Voitteko kuvitella? Ja kaiken sai aikaan tämä pieni öttimörriäinen joka tuntuu nyt olevan kaikkien silmäterä. Paitsi minun, koska minä en edes näe häntä.

Tässä hän nyt on:
3 päivää vanhana.
Kaikki alkoi siitä kun mä lopputilin sain...no ei vaiskaan vaan kaikkihan siis ALKOI siitä kun minä tulin ensimmäistä kertaa isäksi silloin heinäkuussa. Tämä meidän Luna kuulkaas villiintyi siitä niin paljon, että aloitti superhypermegajuoksut ja olimme tuolloin kesämökillä siellä kesäparatiisissa. Ja toki minäkin ilostuin isänä olemisesta niin paljon että laitoin tuolloin tämän pikku prinsessan siemenen itämään ja nyt syyskuussa, Varpun nimipäivänä, tämä lapsonen syntyi. Onneksi sillä on edes tuo punainen täplä päässä, että kaikki tajuavat sen olevan MINUN.

Ja nyt kesäparatiisi on OHI. Ei enää rantakalliokävelyä illan hämärässä, ei kaislikon havinaa, ei laiturilla lötköttelyä. En pääse telttailemaan pienen pieneen kupoliini, en vaanimaan oravaa, en västäräkkiä enkä pääse grillimestariksi. Ja kaikki vain tuon kesäisen huuman vuoksi. Nyt olemme täällä kaupungissa, sillä emmehän me voi pientä lasta kuljetella maailmalle emmekä toisaalta voi jättää häntä yksinkään. Ja sitten...minä joudun jakamaan kotini ja petini tuon koiran rontin kanssa. Täällä minäkin kuulkaas nukun koiran pedissä, ydinluu pään alla. Onneksi se edes tuoksuu hyvälle. Kaikki muut sulkeutuvat illan tullen pentuhuoneeseen. Mutta minä ja koiramme Dio. Me taidamme olla ikuinen parivaljakko. Ukot, ukkelit, äijät, ihan miten vaan.

Mutta tietysti minä olen myös rinta rottingilla isän roolissa. Vaikka paljon menetin niin paljon myös sain...Lapsia on IHANA tehdä, mutta on se kuulkaas vähän eri asia kun ne syntyvät toiselle puolen Suomea saatikka sitten tänne meille. Tämä muuttaa arkeni täysin! Enkös jo tuumannut teille, että herraskollit tekevät vain tyttöjä!? Emme ole vielä keksineet lapsoselle nimeä, mutta kaikella on aikansa. Niin ja tämä kissalajuttu. Katsokaas nyt tätä minun rautalankamallia:

1+1= 2 kissan KOTI
1+1+1= 3 kissan KISSALA

Onneksi palvelijani on ollut kaukaa viisas ja luottanut oikeaan ajoitukseen. Hänellä nimittäin on ollut jo ikuisuuden kasvattajanimi olemassa, vaikka eihän sitä kukaan ole tiennyt. En minäkään ennen. Hän on siis kasvatellut minua jo neljä vuotta jollakin omalla salaperäisellä nimellään. Pyh, sanon minä! Minä olen Leo von Overlord-Vuorenblå ja pysyn. Nyt tämä lapsonen rekisteröidään ihan eri sukunimelle kuin minä, voi voi tätä nykyajan meininkiä.

Meillä kaikilla tässä perheessä on nyt eri nimet. Minulla, Lunalla, koiralla Diolla sekä molemmilla palvelijoillani. Eri sukua samaa maata sopii meille. Minä kyllä pidän aatelisesta nimestäni. Se sopii minulle. Melkein suutuin ja mustaksi muutuin, kun minut kerran kutsuttiin eläinlääkäriin nimellä LEO PUIKKONEN! Leo siis MIKÄ??? Ehei, ei minusta kuulkaa karjalaista saa tekemälläkään. Aatelinen vereni tekee minusta ruotsalaispuolalaisen ja olen ylpeä siitä. Mutta minulle sanottiin että on ihan tavallista, että tuolla maailmalla nimet voivat mennä sekaisin. Onneksi sentään huomasivat että olen KISSA. Meidän Lunalle meinaan tuli vakuutusyhtiöltä lappu jossa puhuttiin LUNA-KOIRASTA. Olikohan tullut väärään osoitteeseen?

No nyt on päiväunien aika. Menen tuonne Lunan boxiin nukkumaan.
Wuh wuh eikun kurrrrrrr....

Terveisin Leo, kolminkertainen Isukki

P.S Varautukaa siihen, että kuten meidän kotimme on nyt täyttänyt vauvan tuoksu, niin todennäköisesti tämä blogikin muuttuu vaaleanpunaiseksi beibipäivitysten areenaksi. Kaikella rakkaudella, tietenkin. 



7. syyskuuta 2014

Leijonan pentu vapaana!

Iltaa Ystäväni!

Laita lapset asialle, mene itse perässä. Minun täytyy nyt antaa isän karvaisesta ja isosta tassusta onnenpotku, että pieni tyttäreni löytäisi hyvän ja rakastavan kodin!
Tyttönen on kuin ilmetty äitinsä, ainakin ulkoisesti :-)  Kilpikonna ja kaunis kuin mikä :-)

Minä taas Isänä toivon, että tulevat omistajat olisivat näyttelyistä kiinnostuneita, mutta pääasiahan on se, että omistajat ovat rakastavia, huolehtivia ja kunnollisia kissaihmisiä.

Tässä hän nyt on:

Magnificat Chocolade Chip ( MCO f)



Magnificat- kissalan yhteystiedot löydät täältä: Magnificat- kissala

Pahoittelen kuvien huonolaatuisuutta. Palvelijani ei ole kovin harjaantunut kissanpentujen kuvaaja, sillä omista pentuajoistani on jo aikaa ja nykyään olen niin iso ja punainen että minut on helppo zoomata kameran kuin kameran linssin läpi.

Muuten, tämän pienen suloisen kilpparityttären sisko on jo saanut elämäänsä uudet onnelliset omistajat. Tytöstä ei tullutkaan punainen, eikä punatabby vaan vielä jännittävämpää...punatiikeri.
Siis eikö ole upeaa, että Leo Leijonan pennusta tulee Puna Tiikeri? Minusta tämä on vallan mainiota, kautta viiksikarvain....

Tässä vielä sisar, hento punainen (tiikeri)

Magnificat Red Velvet (MCO d 23)

Mukavaa illan jatkoa.....

28. elokuuta 2014

Rantaleijona vauhdissa, osa 4.

"Somebody`s watching me..."

 "Tule tule poika uimaan...kahlaamaan..."

"Etsi kuvasta kaksi kissaa."


" Leo telttailee pienen pienessä kupolissaan."