Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

28. helmikuuta 2015

Kalevalainen Kansan Satu.

Olipa kerran kauan kauan sitten VakaVanhaVäinämöinen, tietäjä iän-ikuinen.


Hän oli kuuluisa soitto- ja laulutaidoistaan ja soitteli kantelettaan, joka oli tehty hauen leukaluusta. Hän on myös suuri tietäjä ja hänestä löytyy jumalallisia piirteitä. 

VakaVanhaVäinämöinen lähti purjehtimaan ja etsimään itselleen vaimoa.

Merimatka oli pitkä ja vaivalloinen mutta lopulta horistontissa siinsi kaunis Kalevalan maa!

VakaVanhaVäinämöinen päätti rantautua.


Väinämöinen tepasteli vanhaa laituria pitkin vehreään Kalevalan maahan ja oli valmis valloittamaan koko valtakunnan.

Kalevalan maa, Väinölänäkin tiedetty, oli kuin paratiisisaari. Tuonelan joutsen poikasineen oli VakaVanhaaVäinämöistä vastassa ja toivottamassa tervetulleeksi.

Myös pieni orava, Metsolan myyttistä metsän väkeä, kiipeili puussa ja esitteli tervetulotoivotuksensa VakaVanhalleVäinämöiselle.

VakaVanhaVäinämöinen päätti panna toimeksi.

Hän teroitti kyntensä kallioon.

Tämän jälkeen hän tunsi, miten vatsassaan kurisi nälkä.

"Ruoka ruokaa
suolet huokaa
mahalaukku hankaa 
selkärankaa"
 

VakaVanhaVäinämöinen metsästi västäräkin alkuruuaksi

 Pyydysti rakkolevää päivälliseksi


Viikkasi pussihousunsa

Ja oli valmis kohtaamaan mahdollisen tulevan vaimonsa.

Kallion kupeessa, pienen pienessä turvemajassa asuu kaunis Aino- neito.

Aino- neito on maankuulu kauneudestaan ja lukeutuu parhaimmistoon. 

Aino-neito istuu kalliolla kulta- ja hopealankoja kutoen. 

"Neito on niin kirkas ja valkea, 
että vaatteen läpi näkyy hipiä, 
hipiän läpi liha, 
lihan läpi luu, 
ja luun läpi luuydin. 
Luuytimen läpi heijastuu
vielä taikavoima."

VakaVanhaVäinämöinen ja Aino- neito kohtasivat ja heistä tuli pari.

Ja vietettiin Väinölässä häitä
eikä vaivattu murheilla päitä.

Elämä asettui Kalevalan maassa omiin uomiinsa. Kaikkialla oli rauhallista, onnellista ja tyyntä. 

Mutta kerran eräänä sunnuntaina ryöstöretkellään olevat pahat Pohjan pojat aiheuttivat huolta ja murhetta. He varastivat kaiken minkä näkivät ja pelottelivat pikkulapset metsään.

 

Kaikki maailmassa pelkäsivät heitä. Jopa vesihiisi pakeni lähteensä sopukoihin petollisia Pohjan Poikia pakkoon.



Mutta VakaVanhaVäinämöinen puolusti reviiriään ja karkotti Pohjan pojat Manalan maille.


Tämän jälkeen mikään, kukaan eikä koskaan häirinnyt VakaVanhanVäinämöisen ja Aino- neidon onnea. 

He elivät elämänsä onnellisena loppuun asti.


HAUSKAA KALEVALAN PÄIVÄÄ!

Toivoo: VakaVanhaVäinämöinen eli Leo

Kuvahaun tulos haulle Väinämöinen

22. helmikuuta 2015

Sura 5 kk!

Huomenta toverit!

Minä taidan käydä vähän hitaalla, olenhan Hämeestä kotoisin, mutta siis pieni tyttäreni Sura täytti perjantaina jo viisi kuukautta. Palvelijani yritti ottaa hänestä valokuvia muistoksi, mutta pitänee sanoa, että ehei, ei se helppoa ole! Hän on niin nopea liikkeissään. Toista se on minun valokuvaamiseni, sillä minähän poseeraan jo vanhasta tottumuksesta.

Niin, kuvaan piti tietysti saada kukkiakin, tyttöjä kun ollaan kuvaamassa. Luna- äiti oli myös innoissaan asiasta ja tuli myös areenalle tepastelemaan. Hän on ilmeisesti tottunut trooppiseen puutarhaan, joten hän oli kuin kotonaan kukkien keskellä. 

Tässä pieni kuvakollaasi meidän viisi kuukautisesta <3

Sura 5 kk

 Äiti ja tytär

 Isä ja tytär

19. helmikuuta 2015

Kissanäyttely tiedossa!

Hip heijaa!

Taas on mitä odottaa. Nimittäin kissanäyttely! Meidän perheestä lähdetään Kirkkonummelle kahdeksi päiväksi. Tässä näette kutsun:






Jännityksellä odotamme, kenet saamme tuomariksi...

Järjestävä yhdistys on URK.

16. helmikuuta 2015

Näyttelyverhot/ Marimekon Puput piilosilla- kangas

Tervehdys ystävät!

Tämä postaus tulee hieman jälkijunassa, sillä näyttelyverhot ovat osittain jo ommeltu ajat sitten ja käytettykin jo! Mutta kuten perinteeseen kuuluu, haluan esitellä teille tyttäreni uudet näyttelyverhot, osa 1.

Osa 1. on sen vuoksi, että ensimmäiset näyttelyt vietettiin Lahdessa. Siellähän on eurotyyli, joten kangasta tarvitaan ihmeen vähän. Häkistä peitetään vain molemmat sivuseinät ja sitten tarvitaan katto sekä alusta. (Seuraavan näyttelyyn tarvitsemme sitten perinteisen mallin!)

Mutta siis mitä ja kenelle ja mistä kankaasta?

Sura- tyttöselleni tehtiin näyttelyverhot Marimekon Puput Piilosilla- kankaasta jonka on suunnitelut Teresa Moorhouse.

"Pitkäkorvien satumaa." Kaniinit kurkistelevat saniaisten ja satukukkien keskeltä Teresa Moorhousen kookkaassa Puput Piilosilla -kuosissa. Pupukuosin innoittajina ovat olleet suunnittelijan omat lapsuusajan lemmikit. Kangas on sataprosenttista puuvillaa.

Kuvahaun tulos haulle puput piilosilla




Sura tässä ihmettelee, mitä ihmettä pöydällä oikein on...Hmmmm....aika hauskaa! Nyt mä oikein innostun....













Mitenkäs punainen turkkini sopii tähän keväiseen pupujussikankaaseen? Ei mielestäni niin mitenkään? Mutta hauskaa meillä oli. Hännät ristissä ja mittanauha mukana ompelutöissä! Isä näyttää miten otetaan rennosti, ja varmuuden vuoksi makaan tuon pupun päällä ettei se lähde karkuun!

Ompeluterveisin Leo.
Sura ja puput piilosilla.




Tässä näette valmiit verhot. Pitänee sanoa, että "pieni" mittavirhe tuli tuohon aluseen, mutta sitä korjaillaan myöhemmin...

15. helmikuuta 2015

Eläinlääkäri - kaveri vai kamala tyyppi?

Rakas Pienokaiseni.

Sinä olet käynyt nyt kolme kertaa eläinlääkärissä tämän pienen elämäsi aikana.
Ensimmäisen kerran me kävimme siellä jo sinun ollessasi vasta parisen viikkoa vanha. Äitisi ei antanut sinun imeä nisää ja sinä olit kovin nälkäinen. Palvelijamme pelkäsi että "kuivut kasaan" ja alkoi itse sinua ruokkimaan. Ei, et juonut pullosta kuten moni muu, vaan ihan lääkeruiskulla Sinua syötettiin. Äidinmaidonvastikkeeksi sanovat tuota omistuisen hajuista vaaleaa nestettä jota jauheesta valmistetaan.

Sinä hurmasit heti kaikki eläinlääkärissä. Sinusta otettiin valokuvakin ja pyydettiin lupaa julkaista se facebookissa. Äitiäsi Lunaa tutkittiin tarkemmin, ja huomattiin että hänen nisänsä, sinun supertissisi oli yhdestä kohtaa ihan sininen ja mustelmalla, joten ei ihme että imettäminen ei onnistunut. Lisäksi sinulta rakas pienokaiseni löydettiin pienet naskalihampaat, jotka olivat jo puhjenneet! Vai lienevätkö ne olleet jo syntymästäsi saakka? Sinulle annettiin nesteytys varmuuden vuoksi. Olit oikein reipas pieni tytön alku.
Eläinlääkärille menossa.

Toisella kertaa sinä sait ensimmäisen rokotuksen. Eläinlääkäri oli sama tyyppi, joka näki sinut jo röntgenkuvassa ennen syntymääsi. Hän ei kyllä siitä kuvasta sinua tunnistanut :-) Kaikki asiat olivat kunnossa ja reippaasti sinä eläinlääkärillä käyttäydyit.

Kolmannen kerran eläinlääkärille menimme me yhdessä, aivan kuten isä ja tytär tekevät asioita yhdessä. Sinulla oli kovin turvallinen olo minun vieressäni boxissa, ja lääkäriä odotellessa kehräsit minun kyljessäni silmät sikkaralla. Sinun oli siinä turvallinen ja hyvä olla.

Minut otettiin ensimmäisenä käsittelyyn, eikä yhtään huvittanut näyttää sille eläinlääkärirouvalle hampaitani. Hän uhkasi jopa, että jos olisimme näyttelyyn menossa hän ei päästäisi meitä läpi, koska ei saanut kunnolla katsottua helmen valkoisia raateluhampaitani. Niinpä niin, olipa hän tosissaan. Minä en ollut....Kyllä hän ne hampaat sai katsottua, mutta minä vähän välttelin toimenpidettä...Sain rokotuksen ja kun kaikki oli ohi, ei minulla ollut kiire minnekään. Olisin kököttänyt siinä lääkärin pöydällä kaikessa rauhassa ja katsellut, mitä kaikkea mielenkiintoista siellä eläinlääkärin huoneessa oli. Minut piti oikein nostamalla siirtää omaan boksiin ja sitten tehtiin vaihto.

Sinä sait toisen rokotuksen, mikrosirun niskaasi jos vaikka katoat ja lisäksi tehtiin vielä terveystarkastus tulevaa vakuutusta varten. Pitäähän sinutkin vakuuttaa, jos vaikka jotain kamalaa tapahtuu! Nyt asiat ovat kuitenkin siinä mallissa, että saadaan vuosi olla ihan rauhassa jos kaikki menee hyvin. Onpa hienon värinen, sanoi eläintenhoitaja kun katsoi sinua.

Loppujen lopuksi se vakuutusyhtiökään ei sitten ollut kiinnostunut siitä rakas lapseni, että olet täysin terve. Mutta ainakin meillä on mustaa valkoisella.

Hoitopöydällä ihmettelyä.


14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivä

Hei Rakkaat Ystävät!

Meillä on ollut kotona tietokoneongelmia, joten saatte Ystävänpäiväterveiset nyt vasta iltamyöhään!
Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Niinpä toivotan teille kaikille lukijoille oikein ihanaa ystävänpäivän jatkoa. Toivottavasti päivänne on ollut oikein mieluinen!

Ihanaa Ystävänpäivää <3
 

5. helmikuuta 2015

Runebergin päivä

Hyvää Runebergin päivää juuri Sinulle! 
Tänään sitten suut makiaks!
Toivoo Leo

1. helmikuuta 2015

Tiikerin pentuja!

Hilpeää Helmikuuta Sinulle!

Uusi kuukausi on alkamassa ja sen kunniaksi esittelen tässä nuorimmat lapseni, jotka ovat syntyneet Tigerworld- kissalaan 29.12.2014. Isä on täällä kotona ylpeänä! Tigerworld kissala sijaitsee Porin Noormarkussa ja se onkin palvelusväelleni tuttua seutua. Hänen esi- isänsä ovat sieltä päin Suomea kotoisin, mutta en nyt julkaise tässä hänen vaatimatonta sukutauluaan.

Porista tuleekin mieleeni Kirjurinluoto ja Jazzit, Ässät sekä Yö- yhtye. Niin ja Neumann on kotoisin Porista. Noormarkussa on taas aivan upea Noormakun Ruukki, Ahlströmin alueenakin tunnettu, josta voit lukea lisää täältä:
Ruukki

Mutta nyt kissoihin. Lasten äiti on erittäin hurmaava ja tyypikäs Lady Karo, IC HoneyCoon´s Kiss ´N´ Run. Hänellä on oikein kansainvälinen titteli, eikä suotta. Tämä Lady on sekä kaunis että kiltti ja myös värinä minulle aivan uusi kokemus, sininen neito jossa vähän valkoista. Ja katsokaa hänen näyttelytuloksiaan:

17x EX1
5x NOM 
1x BIS
4x BIV

uusi_kuva2.jpg
IC HoneyCoon´s Kiss ´N´ Run aka Karo. Kuva: Tessa lv.

Ja tiedättekös, miten hän minut löysi? Silloin kun Rakas lapseni Sura syntyi, tuli kaiken kokenut Merja Honeycoon- kissalasta meitä kaikkia katsomaan ja tietysti tarkastamaan että Sura jä äiti Luna voivat hyvin. Minä tietysti olin eteisessä ottamassa häntä vastaan, ja miten kävikään? Hän taisi vähän hurmaantua minuun sillä muutaman viikon kuluttua olikin jo juttua, että minulle olisi katsottuna kaunis neiti :-D Vaikka yleensä sanotaan että minnekään et pääse, mitään et saa, kukaan ei tule sua kotoa hakemaan. Mutta minut tultiin ja minä sain!!! :-) Ja olen tästä ikuisesti kiitollinen, sekä Karon pentujen puolesta että myös siitä, että samalla varmistimme että ekakertalainen Luna ja Sura voivat hyvin. Kiitos siis Merjalle vielä kerran. Tästä tulikin mieleeni että tämä upea Karo on yhteisomistuksessa Honeycoon- kissalan kanssa. Hänellä on sitten niinkuin kaksinkertainen palvelusväki. Tavallaan.

Muistattekos, kun joskus täällä lauleskelin, että herrasmiehet tekevät vain tyttöjä? Nyt on käynyt päinvastoin. Minulle syntyi siis viime vuoden lopussa yksi tyttö ja neljä komeaa poikaa. Ja ta daaaaa....Tässä he ovat:

Tigerworld From The Top  "Nebel" 
pics_nebel.jpg
Tämä poikalapsi on alustavasti varattu ja on väriltään sinivalkea. 
***

Tigerworld King Of Dreams  "Kingi"
 pics_kingi.jpg
Tämä mustavalkea poika on alustavasti varattu ja väriltään hän on mustavalkea. Valkoista on kyllä niin vähän, että sitä saakin silmät tarkkana tutkailla.
***

Tigerworld Read My Name  "Nestori"
 pics_nestori.jpg
Nestori on kokonaan sininen uros, ja hänelle onkin jo löytynyt uusi koti.
***

Tigerworld Nature Boy "Carlos"
 pics_carlos.jpg
Tämä kaunis Carlos, mustavalkea poikalapsi on vielä sitä omaa kotiaan vailla.
***

Tigerworld Nice `N` Easy  "Nita"
 pics_nita.jpg
Ja viimeisenä, muttei vähäisempänä, pentueen ainoa prinsessa joka on väritykseltään kilpikonna. 
***
Kuvat ovat lainattu Tigerworldin kissalasta. Täältä voit lukea lisää tästä satakuntalaisesta catterysta: Tigerworld

Pentueen nimet viittavaat musiikkiin ja tarkemmin vielä erilaisiin kappaleisiin. Musikaalista sakkia siis! Ja tiedättekös, mikä asia selvisi näiden pentujen myötä? Minä, pentujen isä olen oikeasti kuvioton väriltäni eli MCO d, vaikka värintarkastuksessa aikoinaan minut muutettiin punatabbyksi eli MCO d 22. Tämä pieni musikaalinen porukka on nyt niin kuviotonta, niin kuviotonta :-)

Toivonkin kaikkea hyvää näille mussukoille, ja ehkäpä kevään tullessa palvelijani lähtee vielä sukuloimaan satakuntaan ja samalla katsomaan näitä suloisuuksia. Minäkin voisin oikeastaan lähteä, onhan siellä minulla kokonainen perhe. :-)