Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

25. lokakuuta 2019

Ikkunaprinssi

Hermann on ollut viime kesänä oikea ikkunaprinssi vai lieneekö ihan kesähessu?
Komea hän ainakin on.
Minunkin mielestä.

T: Leo

22. lokakuuta 2019

Lintuja, lintuja, lintuja!


Heippa taas!

Minä olen alkanut lintubongariksi. Mikäs sen mukavampaa kun katsella ympäröivää luontoa ja kuunnella tsirputusta ja kaikkea mitä siihen liittyy. Mami on laittanut linnunpönttöjä muutaman sinne sun tänne, jotta minulla on mielenvirkeyttä sadepäiviksi.


Rakkaalla laiturillani on ollut myös kuhinaa.


Nämä taas ovat niin ihania pieniä palleroita. Joka alkukesä niitä on - ja paljon - sitten ne yhtäkkiä katoavat. Enpä tiedä viekö emo ne pois eräältä lammenrantamökiltä ja syökö kettu repolainen ne suuhunsa...

Näistä kannattaa pysyä kaukana. Nämä kaakattavat todella kovaa, läiskyttelevät vettä ympäriinsä ja lentävät kuin hornetit konsanaan järven yllä. Minä aina maastoudun kun kuulen näiden kaakatusta tai muuten vain haluan muuttua näkymättömäksi. Taitavat olla sitäpaitsi minua isompia!



Tämä pieni söpöläinen oli pudonnut pöntöstä. Ilmeisesti hän on jo niin vanha että pärjää yksinkin luonnossa. Minä olisin halunnut syödä tämän aamupalaksi, mutta mami kielsi.


Kesämuistoterveisin,

Leo

21. lokakuuta 2019

Laiturin paikkaa katsomassa

Näinä pimeinä aikoina kun maailma on musta ja harmaa, on hauskaa katsoa kesän muistoja valokuvista, niitä aurinkoisia kuvia kun linnut lauloivat ja koirat läähättivät helteessä.

Huomasin, että en ole OLLENKAAN ehtinyt päivittää teille Kesällä Kerran- kuulumisia. Minähän olen tunnetusti kova mökkeilijä ja tässä olen alkukesästä katsastamassa laiturin paikkaa. Tuo laituri- se on sellainen härpäke että siitä on kuulkaas meidän perheessä keskusteltu. Milloin sitä lasketaan, milloin sitä nostetaan, kuka nostaa ja kuka laskee ja mihin se loppujen lopuksi sijoitetaan. Kaiken kukkuraksi se taitaa olla joka kesä vähän eri kulmassa rantaan nähden...Hmmm...ehkä johtuu siitä että minä en ehdi kaikkialle mukaan työnjohtajaksi. En minäkään, vaikka veteraani olenkin. Tässä siis on menossa pieni rantakatselmus.

- Tässä on hyvä, sanon minä.


Niinpä laituri laitettiin veteen alkukeväästä, räntäsateessa. Minulla ja mamilla oli nimittäin kauhea kiirus. Tässä kuvassa kesä on jo kauneimmillaan ja minä tarkistan että kantaako tämä laituri 10 kiloa täyttä rakkautta ja kantaahan se. On oikein tukeva ja hyvä näin veteraanicooninkin astella.

Niin juu, ja kuvalla huomio. Kissat eivät kuulu Suomen luontoon joten emme kannata vapaata ulkoilua. Minä ulkoilen valvotusti laiturilla mamin kanssa.

Pirokin näyttely Tampereella 8.9.2019

Tampereen näyttelystä on jo kohta ikuisuus aikaa, mutta kerrotaanpas nyt vielä senkin shown kuulumiset. Aina ei vaan ole "meidän päivä" joten tämä syyskuinen sunnuntai kuuluu kyllä niihin...

Tässä siis Tampereen tulokset:

Loretta EX2


Oren EX1 CACS CH eli valmistui Championiksi! Bravo Oren!!!



Leona EX1 CAPIB



Hermann KM ja 2. paras siitosuros kategoriassa 2.



Nuoriahan kaikki tytöt ovat tyynni aikuisten luokkaan ja niinpä kenelläkään ei ollut asiaa edes TP- valintaan. Siispä tytöt - hop hop- kotiin kasvamaan!

Lisäksi Tampereella järjestettiin Lemmikkimessut. Tässä rivi maine cooneja edustamassa upeaa rotuamme!


Että tämmösiä tänäpä.

T: Leo



5. lokakuuta 2019

Myöhästyneet SynttäriOnnittelut!!!

Paljon onnea vaan,
Paljon onnea vaan,
Paljon onnea Rakas Kill Bill vol. 1- pentue,
Taika
Usva
Sohvi
Nita
Leona
Paavo
Oren
Paljon onnea vaan!!!
4.10.2019
1 vuotta!!!


Toivottavat: Äiti Hilde, Isä Hermann 
ja muu kissalan väki