Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

10. elokuuta 2013

Matkalla Supreme Championiksi/ Tallinna, Viro 25-26.2.2012

Lähdimme ensimmäiseen ulkomaannäyttelyyn Tallinnaan helmikuussa 2012. Lähdin matkaan "yksin" eli kaksin Leon kanssa. Pitkän pohdinnan jälkeen valitsin valmismatkan, joka olisi ehkä hitusen kalliimpi, mutta myös kätevämpi tämmöiselle ekakertalaiselle.

Vähän niinkuin jännitti koko juttu. Olin varmistanut Leolle rokotukset kuntoon ja hankkinut hänelle oman lemmikkieläinpassin! Lisäksi ompelin boxin päälle sellaisen suojuksen, joita olen nähnyt käytettävän. Ajattelin että Leon on mukavampi matkustaa vähän pimennossa ja lämpimämmässä, talvea kun edelleen elellään.

Leon boxin suojus. Marimekkoa tietenkin kun maailmalle lähdetään :-)


Sain valmismatkan järjestäjältä erään samalta seudulta matkalle tulevan naisen yhteystiedot, joten vaihdoin hänen kanssaan muutaman sähköpostin ennen matkaa. Olisihan toki mukavampi tuntea/ tietää edes JOKU.

Perjantaiaamuna tilasin taksin pihaan ja sitten linja-autoasemalle odottelemaan että bussi lähtee Helsinkiin. Asemalla tapasin sitten Sarin, joka tuli birmansa kanssa näyttelyyn sekä erään itämaisen kissan omistajan, joten kissajuttujen äärellä kului bussimatka stadiin. Terminaalissa löysimme sitten matkanjärjestäjän, ja ei muuta kuin Leo bussiin ja passi boxin päälle. Matka saattoi alkaa. Me menimme kahville ja tietenkin janosin tietoa kaikkeen näyttelyyn liittyvästä.


Majoitumme Susi- hotelliin, jossa meillä molemmilla oli omat sängyt. Leo ihastui oitis leveään ikkunalautaan, jonka päällä saattoi loikoilla.

LAUANTAI 25.2.2012

Tuomarina oli Jörgen Billing ja Leo valmistui International Championiksi. Olimme tästä kovin iloisia. :-) Arvosteluksi tuli EX 1 CACIB IC


Kukkuluuruu! Täällä uunituore IC.


Myös venytys sujui Leon kanssa ainakin tämän valokuvauksen ajan ihan kivasti ;-)

SUNNUNTAI 25.2.2012

Sunnuntaina Leo oli ensimmäistä kertaa luokassa 5. Tuomarina oli  Sebastian Pruchniak. Olin jo edellisenä päivänä pistänyt merkille että sujuvan tuomaroinnin lisäksi hän puhui kaikella hartaudella ja pitkään. No se ei tietenkään olisi Leon kannalta hyvä juttu, muutenkin kun ne ringit menee vähän niin ja näin :-) Mutta mitäs noista...



Leo Sebastianin pöydällä. Heillä on muuten sama syntymäpäivä, selvisi siinä arvostelun lomassa.
Leo sai arvosteluksi EX 1 CAGCIB.

Tallinnan reissusta jäi mukava tuntu. Paikka oli todella siisti ja ruoka näyttelypaikalla oli edullista ja ihan syötävää. Järjestelyt sujuivat ihan kivasti. Lisäksi tutustuin myös uusiin kissaihmisiin yli roturajojen :-)

Ostin Leolle IC tittelin kunniaksi lampaannahkaisen nukkuma-alusen.

Valmismatka oli myös mukava ja helppo vaihtoehto. Ehkä ärsyttävimmäksi (ja myös yllättävän kalliiksi) koin matkan kotoa Helsinkiin. Taksilla ja bussilla ja taksilla ja bussilla. Sittenhän ei ollut enää mitään ongelmaa kun satamassa oltiin :-) Lisäksi kotimatka Helsingistä Turkuun päin oli rasittava, sillä lentokentältä tuli bussi täyteen lomalaisia ja ylipaikoille vielä! Leo kuitenkin matkusti hienosti ja turhia naukumatta boxissaan auton taka-osassa.

Näin jälkikäteen pitänee sanoa vain että VOI RISTUS MIKÄ REISSU!!! :-)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti