Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

25. toukokuuta 2014

Hyvinkään heltehillä 24-25.5.2014/ Lunan näytelmät

Heipparallaa!

Lähdimme koko perhe reissuun perjantaina iltapäivällä. Ilma oli turkasen kuuma; +29C... Ery-Sydin näyttely Hyvinkäällä on drive in- tyyppinen, joten paikanpäällä ei tarvitse dallailla koko päivää; varsinkaan kun meiltä osallistui vain yksi kissa  näyttelyyn; nimittäin Luna. Minun tehtäväkseni jäi siis seuramiehenä oleminen hotellin puolella; koska pääsin pitkästä aikaa mukaan. No, hotellielämä minulle onkin jo tuttua. Ja kummasti neidinkin olemus rauhoittui, koska aisti minun turvallisen läsnäoloni...

LAUANTAI 24.5.2014

Aamu valkeni aurinkoisena Hyvinkään hotelli Rantasipi Sveitsissä.

Tämän jälkeen puuvillatehdas kutsuu...
Oho, pääsimme melko sutjakasti sisään eläinlääkärintarkastuksesta. Kello oli ehkä noin 11 aamupäivällä ja F.A Lee Selassa Alankomaista olisi tuomarimme. Hänen oli tarkoitus aloittaa tuomarointi väriryhmällämme klo 11.40.
Ryhmässämme oli tällä kertaa 4 kissaa joista kaksi kastraattia. Sertikisaa siis ei ollut, eikä ollut värin parastakaan. Luna sai ensimmäisen sertinsä ja tuomari sanoi että tyttö tarvitsee vielä aikaa kehittyäkseen. Kehujakin tuli; eikä Luna olisi millään malttanut istuskella tuomarin pöydällä.
Myöhemmin päivällä pääsimme TP- valintoihin ja vastassa oli monta kaunista neitoa. Voiton vei nätti norjalainen metsäkissa.

Samaan aikaan hotellissa minä istuskelin huoneessa ja odottelin kotiväkeä saapuvaksi. Kerrossiivooja tuli huoneeseen, katsoi minua vähän aikaa. Ilmeisesti hän ujosteli (tai pelästyi) ja kääntyi oven suussa pois. Miksi ihmeessä? Olisin kaivannut seuraa, kun täällä seuramiehenä kerran olen. Myöhemmin omat ihmiseni tulivat hotellille ja palvelijamme olivat närkästyneitä, kun mitään ei huoneessa oltu tehty. Likaiset pyyhkeet lattialla jne. Asia saatiin järjestymään. Siivoja kertoi tuodessaan pyyhkeitä että "ovella istui iso kissa, hui, en uskaltanut tulla sisään..."

SUNNUNTAI 25.5.2014

Aamu valkeni Hotelli Rantasipi Sveitsissä aurinkoisena. Leo virittäytyi päivän tunnelmaan katsoen Avaraa luontoa TV:stä. " Leijonaveljekset mässäilivät koko yön..."
Kaukosäädin tassussa kanavia surfaten...


Vanha Villatehdas, näyttelypaikka.
Tänään tuomarina Jette Eva Madsen Tanskasta. Hän oli hiukan myöhässä aikatauluista, mutta se ei menoa haitannut. Lunan sai taas EX 1 CAC arvostelun ja tällä kertaa laatuarvostelu oli lupaava.
Myös tyttö itse oli rauhallisempi kuin eilen, ja malttoi aika hyvin istuskella tuomarin pöydällä.
Luna tuomarin arvostelussa.
Ja häntää löytyy...

Värin parhaassa oli viisi upeaa väriryhmän kissaa. Sijoituimme neljänsiksi, eli toiseksi viimeiseksi.
Luna oikealla, ja BIV- kissa seuraavana vasemmalla.
Jee, huiska ja Lunaa leikityttää.
Tuomari ei valinnut kumpaakaan tyttöä TP- valintoihin, joten meidän kisamme olivat ohi.

Leo jäi katsomaan Avaraa Luontoa hotellihuoneeseen ja iso plussa hotellille siitä, että saimme pidennettyä vaivatta huoneen luovutusta. Sovimme että hamme Leon hotellilta näyttelyn päättyessä ja näin teimme. Kyllä oli mukavaa drive inn- näyttelyssä, nimittäin pääsimme kotiin ja hippasen aikaisin ja olimme tyytyväisiä tästä.




3 kommenttia:

  1. Leo taitaa tietää, että se kellä on "kake" on kunkku :)
    Ja sertionnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kyllä... :-) Se aamuinen leijonaohjelma oli kyllä ihan paras. Hän nimittäin ihan oikeasti tuijotti kuvaruutua kuin nirvanassa...

      Poista
  2. Ja siis KIITOS onnitteluista :-D

    VastaaPoista