Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

3. marraskuuta 2013

HALLOWEEN OSA 2.

2.11.13 Klo 8.45 lauantaina lähdimme Raumalle. Tiedossa olisi esittelynäyttely, jonne tulisi arvioilta noin 40 kissaa ja näyttely oli järjestetty yhdessä Satakissan ja Suomen Maine Coon- kissat ry.n kanssa. Urheilutalo Ooperin parkkipaikka näytti aika tyhjältä, kun noin tunnin matkan jälkeen pääsimme perille.


Paikkaa oli koristeltu hauskasti teeman mukaisesti. Tyhjiä häkkejä oli muutamia; ilmeisesti suurin osa käytti omia sturdejaan ja kissoja olisi varmaan voinut olla enemmänkin tulossa...Pari- kolme myyntikojua oli jo pystyssä ja kuten jo mainitsin, koristeluun oli satsattu selvästikin ja paikka näytti pieneltä mutta viihtyisältä.

Menimme eläinlääkärin tarkastusjonoon ja juttelimme muutaman uuden ja vanhan kissatuttavuuden kanssa pari sanaa. Leon vuoron tullessa nostin hänet pöydälle ja annoin paperit eläinlääkärille. Leo kun on kokenut tuon jo montakymmentä kertaa aikaisemmin, ajattelin että ei tässä nyt mitään sen ihmeempää ole. Mutta kylläpä oli.!? Leo katsoi sivulleen peiliin muutaman kerran kuin mitatakseen jotain, sen jälkeen se katsoi ylös kattoon ja auts...sähisi. Se oli pelästynyt peilin kautta heijastunutta isoa kurpitsamobilea, joka roikkui eläinlääkärin pöydän päällä. Huomasin että Leo oli peloissaan ja ihan pois tolaltaan. Se katsoi heiluvaa mobilea ja oli kauhuissaan. Sitten kaikki kävikin niin nopeasti että hyvä että perässä pysyin.

Leo ehti napata lääkäriä kädestä ja minä sain nopeasti sujautettua ison, sähisevän, rimpuilevan, purevan ja raapivan kollin omaan boxiinsa. Ei muuta kuin leima otsaan ja kotiin. Vittu että vitutti suoraan sanoen. Olipa taas huonoa tuuria, mutta minkäs sille voi. Halloween- verhot jäivät koekäyttämättä ja näyttelykassi avaamatta ja Leo esittelemättä.

Kotiin päästyämme Luna oli päivätorkuilla. Leo käveli boksistaan ulos, niinkuin mitään ei oli tapahtunut, puhdas häntä hulmuten. "AI MÄÄ VAI???" AI MUN TAKIA VAI???" Lisäksi hänellä oli tietenkin nälkä ja jano...KISSAT <3....:-)



Loppujen lopuksi kun asiaa jälkeenpäin pohdin, ehkä tässä Surkeiden Sattumusten Sarjassa oli tarkoitustakin. Luna ei joutunut olemaan montaa tuntia yksin kotona. Esittelynäyttely ei maksanut mitään, paitsi bensakuluina. Halloween- verhoja oli kiva suunnitella ja tehdä, ja ne jäivät nyt odottamaan parempia aikoja. Kävimme samalla matkalla Ystäväni perheen luona vierailulla, ja oli tosi mukava nähdä heitäkin kaikkia pitkästä aikaa. Lisäksi meille tuli mieheni kanssa lauantaiksi monta tuntia lisää vapaata, nyt ehtisimme tekemään muutakin kuin istuskella kissanäyttelyssä iltaan saakka. Ja onneksi tämä kaikki tapahtui Raumalla eikä esim. Turussa, jossa olisi ollut se 600-800 kissaa...Nyt tiedän, että Leoa en vie enää minnekään. Hän jääköön kotimieheksi ja jos sopivia naarashalukkaita löytyy, hän on käytettävissä siitokseen harkitusti. Meillä kotona. DVM- tittelistä puuttuisi kaksi pojoa, mutta antaa olla. Viis titteleistä kun äijä rettelöi. Tuo SC- titteli on hänelle hieno saavutus. Ja kyllä hymyilytti kun joku kysyi siinä rytäkässä että ONKO TÄMÄ EKA KERTA? No ei ihan...

Leo on aina reagoinut ympäristöönsä varsin voimakkaasti. Hän on pelästynyt raviradalla hölkkääviä hevosia, rappusissa liikkuvia ihmisiä tai kattoikkunoista tulvivaa valoa ja varjoja. Hän on varsin visuaalinen tapaus. Hän kuuluu siihen vähemmistöön joka ei huomaa edes sydänultrausta tapittaessaan tietokoneen ruudulta silmä kovana liikkuvaa juustoa ja hiirtä. Niin hyvässä kuin pahassa...Lisäksi pohdiskelen myös tuota hänen hormoooooonituotantoaan, mikä varmasti aiheutti arvaamattomuutta, aggressiota ja ärtyisyyttä. Ja minä kun Raumalle lähtiessä mietin, voinko laittaa ison noitahatun päähäni, jos kissat pelästyvät sitä...Ja toisekseen Leo taitaa olla yhtä hikeentyvää sorttia kuin emäntänsä. Rits räts ja sit se on ohi. Että kyllä tähän diskaukseen vaikuttivat kaikki tekijät yhteensä eikä vain yksi joku tietty juttu. :-)

Nyt ollaan Lunan kanssa lähtökuopissa näyttelyiden suhteen ja toivomme että hänen kohdallaan kaikki alkaa sujumaan jouhevasti. Kun jälkeenpäin mietin Leon näyttelyitä ja näyttelypäiväkirjoja, ei hän kyl mikkää helppo tapaus oo koskaan ollu...

Ihanaista kissamaista Sunnuntaita teille kaikille ja toivottavasti Raumalla oli onnistunut päivä kaikille kissaihmisille :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti