Aluksi.

Nyt muutama sananen siitä, miten kaikki sai alkunsa tämän blogin suhteen.

Olen aikaisemmin ajatellut että hoh hoijaa näitä eläinblogeja. Siis vuosia sitten. Harrastin koirani kanssa hakua, ja silloin tuli luettua muutama treenipäiväkirja ja katsottua koirablogeja. Ajattelin kuitenkin että se on aikaa vievää ja vaatii todellista kiinnostusta ja innostusta kirjoittaa ja päivittää eläinblogia.

Leo hopeapajussa.

Kunnes sitten päätin aloittaa rotukissaharrastuksen ja kissanäyttelyt. Etsin netistä muiden kissaihmisten näyttelykokemuksia ja näyttelypäiväkirjoja…Tietoa verhoista, tietoa näyttelypäivän kulusta, tietoa kaikesta mahdollisesta…Mutta aiheeseen liittyviä sivustoja ei oikein ollut saatavilla, muutamaa lukuun ottamatta. Kaikki näyttelyyn viittaavat olivat lähinnä valokuvia tai pelkkiä tuloksia. Enhän minä saanut niistä oikein mitään irti, muutenkin kun olin aloittelija tällä saralla.

Kirjoittamisesta olen pitänyt aina. Olen osallistunut kirjoituskursseille ja kirjoitellut milloin mitäkin. Leon näyttelypäiväkirjaa aloin pitämään melkein samaan aikaan kun aloitin näyttelyttämisenkin. Ainakin minä huomasin että näyttelyihin liittyi kaikenlaista oheistoimintaa ja kissanäyttelyissä tunteet menivät välillä vuoristorataa, enkä taatusti ollut ainoa :-)

Leo kissanäyttelyssä. Kuva: Heikki Siltala.

Sen jälkeen kun Leo kotiutui meille, olen tietenkin valokuvannut tätä Elämäni Valoa enemmän kuin tarpeeksi. Siihen kun yhdistin nämä näyttelypäiväkirjat, niin blogin aloitus oli sinänsä helppoa, materiaaliakin oli heti tarpeeksi. Tähän kun vielä yhdistettiin Leon valmistuminen Supremeksi, niin elämässämme oli siinä kohtaa TYHJIÖ. Päätin täyttää sen perustamalla Leolle oman blogin. Blogin tekeminen sinänsä on minulle vierasta, mikä tietysti näkyy sivuissakin, mutta uskon että nekin tässä kehittyvät aikojen saatossa?

Kirjoitan blogia melko avoimesti ja toivon että ainakin uusille harrastelijoille tästä on jotain apua tai ajatuksia herää suuntaan tai toiseen. Kissaperheen arkeen kun kuuluu niitä huippuhetkiä, mutta myös pettymyksiä, itkua ja hammastenkiristystä. Ja blogia kirjoittamalla saa olla oma kissahupsu itsensä. Sillä eihän kissahupsua ihmistä ymmärrä kuin toinen samanlainen :-)