Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

11. toukokuuta 2015

Mustaamakkaraa Omnomomnom.../ Suran Showt

Tervedys!

Tässä postauksessa artikuloin selkeästi, sillä uskomukseni mukaan joitakin ihmisiä saattaa
a) ärsyttää Turun Murre tai
b) he eivät saa selvää Turun Murteesta tai
c) koska suurin osa ihmisistä tietävät Turku- Tampere viha-suhteen, niin parempi tosiaan artikuloida selkeästi ja varmuuden vuoksi vielä kehua heidän mustaa makkaraansa...Mutta nyt asiaan.

9.5.2015

Lähdimme aamulla kukon laulun aikaan ajamaan kohti Tamperetta. Minä lähdin toimittamaan maailmalle "asioita", tyttäreni Sura lähti kissanäyttelyyn yhdessä palvelijoidensa kanssa ja Luna jäi sitten kotiäidiksi kotiin odottamaan äitienpäivää. (Onneksi olemme löytäneet kotipuoleen ihanan hovihoitajan ja hovihoitajan apupojan, jotka yhdessä käyvät sitten hoitelemassa kotona olevaa porukkaa.) Siitä onkin aikaa, kun olemme Tampereelle ajelleet. Siitä taitaa olla jo vuosi! Palvelijani fiilisteli moottoritiellä vanhoja kunnon Sauna Open Air- aikoja. Silloin oli musta kissa olalla, nyt punainen takapenkillä.


Jälleen kerran täytyy todeta että kyllä Tampereella nääs homma toimii. Eläinlääkärintarkastus sujui kuin leikkiä vaan ja häkkirivit olivat tilavat, eurotyyliin rakennettu. Lapsoseni lähti Iskän verhoilla maailmalle, koska palvelijallemme oli käynyt suunnitteluvirhe euroverhoja ommeltaessa. Eihän siinä kauaa mennyt kun häkki oli valmiina, ja Sura täydessä iskussa areenalle. Toivoimme, että olisimme nähneet edes Pate Mustajärven, mutta ehkä hän ei pidä kissoista! (Vrt. Frederik Helsingissä...)

Tänään tuomarina Suralla oli ranskalaiseksi luultu Maillard Chiavuzzo Isabelle. Hänen esittelykylttinsä paljasti tuomarin olevankin Sveitsistä, sieltä Alppien ja käkikellojen maasta. Sura yritti parhaansa ja oli EX 1 BIV. Hän oli ensimmäistä kertaa värin paras, sillä vitosryhmän kissoja ei ole juurikaan paikalla tarpeeksi ollut. Tuomarin parhaan kilpailun hän hävisi komealle, isolle ja punaiselle norjalaiselle metsäkissapojalle, jolla oli niin hirmuinen nimi, etten edes muista.



Sura on muuten kova käpälöimään, vaikka häkissä onkin kyltti että ethän käpälöi :-) Näyttelyssä kuultua: Eräs lapsi oli tullut Suran häkin taakse ja Sura oli oitis alkanut kääppimään häntä. Lapsi oli hätääntynyt äidilleen: Äiti, äiti en mä käpälöi, toi kissa käpälöi mua....
***

10.5.2015 ÄITIEN PÄIVÄ

Äitien päivä valkeni Pyynikillä aurinkoisena ja seesteisenä. Koivut olivat hiirenkorvalla, linnut lauloivat ja pupujussit juoksivat niityllä. Näsijärvellä uiskenteli muutama joutsen ja hotellin ravintolasta kantautui mustamakkaran tuoksu. Voih, mikä sunnuntai!

Where is my mother???

Tänään Suran tuomarina oli Lena Björkander, jonka olemmekin tavanneet joskus Turuuuuuus. Sura saavutti jälleen arvosanan EX 1 BIV. Toista kertaa värin paras, hienoa Sura! Seuraat selvästi isäsi jalan jälkiä. Tuomarin paras- valinta ei mennyt kohdallamme ihan nappiin ja voiton veikin pieni ja sievä siperialainen neiti. Onnea hänelle! Hänestä tuli myöhemmin iltapäivällä BIS, joten emme huonolle hävinneet :-D



Mutta mutta...kauneuskilpailun lomassa on hyvä huolehtia terveydestä. Palvelijamme päätti otatuttaa Surasta pari DNA- testiä ja tässä on todistusaineistoa kyseisestä tapahtumasta. Varsin kätevää, sanon minä.

Eipä sitten muuta, kuin hei hei ensikertaan :-)


Toivoopi Isä Leo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti