Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

15. syyskuuta 2017

Cat Show in Århus 1-2.4.2017

Tämä on pieni matkakertomus Tanskan matkasta, jonka teimme huhtikuun alussa autolla ja laivalla.

Kertojana on Hermann, vuoden vanha maine coon uros.

Lähdimme matkaan Turusta Viking Gracella torstaina 30.3.2017. Tämä oli kissaharrastusta yli roturajojen, sillä mukaani lähti kaksi kaunista norjalaista metsäkissatyttöä. Onneksi minulla oli oma hytti, sillä matkustus oli näin mukavampaa ja matka kuulemma turkasen pitkä. Ja olisin vaikka saattanut tehdä pienet tepposet tyttösille kun oikein villiinnyn....Mutta Gracella minua viehätti erityisesti tämä kuvio, joka kauniisti loisti läpi yön hyttimme lattiaan.


Samaan aikaan hytin ulkopuolella: Tsin tsin...Tästä SE alkaa!

Kuva: Elli Kaukiainen

Minulla oli sentään omat eväät mukana, mutta nämä sihteerit söivät ravintolan puolella katkarapuvoileipiä ja kulauttivat sen lasillisella valkoviiniä alas. Paitsi kuljettajamme, joka oli vannoutunut Pepsi Max- fani eivätkä hänelle katkikset maistuneet.

PERJANTAI

Olimme aamuvarhaisella Tukholmassa, josta kokenut kuskimme ajoi meidät kissamobiilillaan Tukholman läpi kohti etelää. Tätä tietä oli ilo matkustaa, sillä tie oli pitkä ja suora se oli miltei kokonaan moottoritietä. Kyyti oli tasaisen reipasta. Linkki reittiimme on tämä: Turku - Århus


Ensimmäisellä levähdyspaikallamme näimme komean hirven. Ruotsi taitaa olla hirvien luvattu maa.

Seuraava Iltasanomien uutinen 16.9.2011 ei liity matkaamme mitenkään, mutta näin niinkuin aasinsiltaa pitkin hirvistä ja Etelä- Ruotsista:

"Humalaiset hirvet ovat aiheuttaneet hämmennystä ympäri Ruotsia.
Syysomenien kypsyminen on saanut ruotsalaishirvet juhlatunnelmiin.
IS uutisoi viime viikolla omenapuuhun sotkeutuneesta hirvestä. Nyt humaltunut hirvi on aiheuttanut hämmennystä Kalmarissa, Etelä-Ruotsissa.
Ruotsalaisperhe saapui kotiinsa keskiviikkoiltana, kun he huomasivat maan kansalliseläimen viettäneen humalaisia omenajuhlia talon pihalla. Omenanpaloilla sotketulta pihalta puuttui myös jotain olennaista: perheen lasten keinu.
Perhe kutsui poliisin selvittämään roskaajan kohtaloa. Poliisi hälytti paikallisen metsästäjän paikalle, sillä eläimen pelättiin loukkaantuneen juhlinnan tuoksinassa.
Metsästäjä saalis jäi laihaksi. Juoppo-hirvi jäi teille tuntemattomille, mutta eläimen kähveltämä keinu löytyi puolen kilometrin päästä metsästä."
 
Edelleen aasinsiltaa pitkin muihin siltoihin, joiden ylitys muuten maksoi.



Ja tietysti piti poiketa lounastamaan välillä...Jos Ruotsi on hirvien luvattu maa, on se myös Burger Kingin ja Mc Donaldsin luvattu maa. Mutta koska meillä kotona Raisiossa on Mc Donalds, päätimme käyttää Burger Kingin palveluita.


Sanotaan näin että yksi reilu työpäivä siinä vierähti, kun matkustimme Tukholmasta Jyllantiin. Jyllannissa oli "kaikki" jo edellä meitä. Perjantain kelit olivat lämpimät, +20C ja nurmikko viheriöi.

Koska perheemme kuuluu Scandic- kerhoon, niin majoituspaikkamme oli Scandic hotel Århus West. Siellä minulla oli sihteerini kanssa oma huone, oma sänky, omat pyyheliinat ja oma juomalasi. Miksi tuosta tervetulolappusesta muuten puuttuu minun nimeni?


Näkymät hotellihuoneesta olivat keväiset ja hyvin kaupunkimaiset.



Lauantaina 1.4.

Aamuvarhaisella tätä Ukkoa vietiin. Hotellimme sijaitsi mukavan lähellä näyttelypaikkaa, joten olimme tuossa tuokiossa paikan päällä.



 
Tässä hallissa viettäisin nyt ikimuistoisemmat kaksi päivää. Huh huh. Suomalaissaattueemme otettiin ilolla vastaan ja paikallisen maine coon yhdistyksen puheenjohtaja(?) jopa kapsahti sihteerini kaulaan toivotellessaan tervetulleeksi. Hän oli nimittäin huomioinut jo listaa lukiessaan että heidän näyttelyynsä on tulossa maine coon Suomesta asti. Todella lämmin ja mukava vastaanotto. Minun häkkinikin löytyi todella helposti ja se oli SIISTI!


Sitten vaan odottelemaan näyttelyiden alkamista ja tuomarille menoa. Tänään tuomarina minulla olisi Katia Pocci Italiasta.

Ai jai jai, profiilia saisi olla enemmän....

Häntä on sopivan pitkä..ehkä pituutta voisi olla kuitenkin enemmän?

Upea, pitkä, vahva vartalo. Tästä kasvaa iso poika!

Hieno silkkinen turkki ja hieno hopeakontrasti.
Ja niinhän siinä loppujen lopuksi kävi, että sain sertin ja tämän lisäksi vielä kutsun paneeliin! Waude, mikä päivä!

Kyllä tämä ilmoitus piti laittaa häkin eteen esille rinta rottingilla.

Tanskan maine coon- yhdistys antoi ruusukkeet kaikille nominoiduille maine coon- kissoille.

Voi, mikä ihana muisto tämä tulee olemaan!
Sitten ollaan paneelissa. Lavalla oikein, josta näkyi kauas. APUA!

Täällä otetaan pojista mittaa.

Apua, haluan jo pois täältä!

TA DAA! Minä tulin, näin ja voitin! Eli todellakin olin BIS! Huikeeta! Ja katsokaa mikä pytty! Yhtä hopeinen kuin minä itse! 

En voi muuta sanoa kuin että ihan mieletön päivä! Tässähän kävi paremmin kuin hyvin. Ja Tanskassa on vielä ns. BOX- arvostelu, eli paneelissa urosten voittaja jää lavalle odottamaan tyttöjen arvostelua ja lopulta urosta ja naarasta vertaillaan keskenään. Mutta minua vastassa oli sellainen kehittyneempi ja enemmän elämää nähnyt viehkeä tanskalaislady, niin ei siinä paljon sanomista ollut. Sen kisan minä hävisin. Mutta kaiken kaikkiaan voitin tänään itseni ja paljon muuta!

Tämän jälkeen oli ihana rentoutua hotellissa ja sihteerit lähtivät jonnekin syömään. Minulla oli omat eväät mukana.

SUNNUNTAI

Aamu valkeni ihanan keväisenä. Minä seurasin lokkeja hotellihuoneen ikkunasta ja se oli jännittävää!


Näyttelyhalli meitä siellä jo odotti, tänään uusi päivä ja uudet kujeet.

Voi harmitus! Meidän oma tuomarimme oli estynyt tulemasta, joten häntä tuurasi tänään Gerardo.
Arvosteluksi sain EX 1 CACIB IC joten valmistuin International Championiksi! Voi miten hienoa! Ja tämä ihana kevään vihreä ruusuke oli maksullinen, mutta sihteerini osti sen minulle sillä olinhan ansainnut sen. Meidän kisat loppuivatkin siihen, mutta se ei ollut tässä tilanteessa mikään Ullatus.


Kaikien kaikkiaan näyttelyviikonlopusta jäi todella hyvä fiilis ja Tanska on maanakin melkein yhtä ihana kuin kotimaani Hollanti! Voisin tulla tänne vaikka uudestaankin. Mutta ehei, meidän viikonloppumme ei loppunut vielä tähän...

Minut vietiin hotellihuoneeseen lepäämään ja nämä sihteerit lähtivät yksissätuumin kaupungille chillailemaan.


Ja arvatenkin vähän herkuttelemaan...


Minä menin aikaisin nukkumaan, sillä kotimatkamme alkaisi huomenaamulla hyvissä ajoin.

MAANANTAI


Tanska, tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma...Sataman valot kaukaa mulle loistaaaaa....

Hotelliaamiaisen jälkeen kissamobiili starttasi kohti Tukholmaa. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen, kuin lupaus keväästä. Kotimatka oli alkanut ja sehän sujui vauhdilla. Samat sillat ja siltamaksut odottivat meitä ja olimme vähän edelläkin aikataulussa - ja ajoissa satamassa.


Täällä sitä maattiin kerrossängyssä ja odotin kovasti että pääsen kotiin.

Matkamme sujui oikein mukavasti ja jouhevasti. Kiitän ja kumarran, kehrään ja kurnutan. Joskus vielä uusiksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti