Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

21. lokakuuta 2016

Vermo 15-16.10.2016

15.10.2016.

Ja taas meirän Hermannia vietiin. Nimittäin kissanäyttelyyn. Hänen pitää katsokaas saada kokemusta, jotta hän tietää mitä siellä tehdään ja miten siellä kuuluu olla. Näin minä varaisänä olen hänelle sanonut. Hänellä ei ole minun punaisen pojan tempperamenttiani, minun mielestäni hän on vaalea, viileä ja vähän hidas, mutta ehkä se aikaa myöten muuttuu. Onhan hän sentään maahanmuuttaja ja joutunut opettelemaan meidän kielemme ja kaiken muun. Mutta erilaiset kulttuurit rikastuttavat toisiaan, niinhän sitä sanotaan.

Vermo onkin meidän perheelle ihan uusi paikka. Yhdessä sitten pohdimme Vermoon tietä etsiessä, että miten ihmeessä emme ole koskaan innostuneet raviurheilusta vaikka esimerkiksi eurojackpotin 90 miljoonan pottia oli pakko veikata. Hevostelu, totoilu, raviurheilu...se on ihan eri asia. Joka tapauksessa muutaman kiekuran jälkeen löysimme vihdoin perille. Navigaattorimme nimittäin jumittui erään tunnelin kohdalle, joten palvelijamme havahtui siinä Munkkiniemen kohdalla että HUPSISTA, nyt ei enää pelitä...

Hallissa olikin jo täysi tohina meneillään kun saavuimme sinne. Eläinlääkärintarkin jälkeen menimme etsimään meille sopivaa häkkipaikkaa ja sehän löytyi samaan heimoon kuuluvien joukosta. Ja ei muuta kuin desinfektiot käyttöön, Lokkiverhot paikoilleen ja Hermann sinne oleskelemaan. Sitten ei mennytkään kuin 10 minuuttia ja meidän väriryhmämme esitykset alkoivat. Tuomarina oli Bjarne Wikström ja ennakkotiedoista (vain kaksi tässä väriryhmässä) poiketen saimme värin parhaan kokoon, sillä joukkoomme iloiseen astui eräs suloinen värinvaihtajatyttö.

Hermann häkillään.

Bjarne hetken tuumaili ja antoi Hermannille arvosteluksi EX1. Voi, miten hieno juttu. Värin paras menikin jo meille entuudestaan tutulle voittajakissalle, joka on ollut BISkin jo monta kertaa, muistaakseni. Hän on kotoisin naapurimaastamme Venäjältä. Tämän jälkeen heille kaikille tuli nälkä. Hermann syöpötteli omassa häkissään ja palvelusväki meni kahvioon ostamaan kahvit ja sämpylät.

(Ja muistelipa toinen heistä höyrytettyjä nakkeja popsiessaan omaa lapsuuttaan. Hän on nimittäin aina matkalla Siikamammalle ja Siikapappalle syönyt Toyotan takapenkillä viisi höyrytettyä nakkia, jotka ostettiin Laitilan grilliltä. Grilliä vartioi öisin iso seefferi.)

TP- rinkiin osallistuimme muutamaa tovia myöhemmin. Nuorten luokassa oli yhteensä seitsemän osallistujaa, ja lopulta Bjarne pudotti kaikki muut pois, mutta meirän Hermann ja eräs Neva jäivät mittelöön. Ja sitten se vain tapahtui. Hermann nominoitiin, joten hän meni elämänsä ensimmäistä kertaa paneeliin.
Paneelivertailua...Kumpi ompi parempi?
Hmmm...mikä profiili...
Vertailua, vertailua...Boris ja Bjarne tekevät työtään...

Paneelissa vastassa oli todella jäätävä vastus, moninkertainen BIS- voittaja joten palveluväkemme lähinnä jännitti miten Hermann käyttäytyy. Tuomarin äänet menivät kuitenkin tasan ja ulkopuolinen tuomari astui kehiin. Ja hän valitsi Hermannin! Miten uskomatonta! Meirän Hermann 7 kk vanhana BIS- nuori! Waude! Uskomatonta mutta totta.
Hermann EX1 NOM BIS!!!

BIS- voiton jälkeen lähdimme hotelliin lepäämään ja Hermannia odotti siellä pieni pussukka. Ihanaa, miten hotelleissa nykyään huomioidaan myös lemmikkimatkustajat. Miten suloista!

Hermannin oma hotellipussi odotti respassa.

Tämän lisäksi piti tietenkin kurkistaa BIS- voittajan kassiin. Ruokaa emme valokuvanneet. Örps.

Ruusukkeita ja krumeluurilautanen!
Sitten vain unille ja odottamaan huomista!

16.10.2016

Sunnuntai valkeni syksyisen sateisena. Tänään tuomarina olisi Van Roy Kristof, joka onkin aivan uusi tuttavuus. Hermann oli tänään jo taas hitusen enemmän kotonaan Vermossa kuin eilen.

Täällä sitä ollaan!

Hermann sai arvosteluksi hienosti EX1 ja yllätykseksemme värin paras- ringissä hän peittosi tämän hienon eilisen BIS- voittajakissan- aikuisen uroksen! Wow! Näin ollen EX1 sai vielä kaverikseen BIV.
Seiskaryhmän porukkaa. Vasemmalla pieni värinvaihtajatyttö, keskellä iso ja upea aikuinen veli venäläinen ja oikealla meirän Hermann leikkii lentokonetta.

Nominoinnissakin Hermannia lykästi, sillä hän hän voitti TP- ringin. Mittelöt käytiin tällä kertaa norjalaisen ja hänen välillä, mutta niinpä Hermann ponkaisi taas paneeliin. Paneelia saimmekin sitten odotella kaikessa rauhassa, sillä kategoria II oli vuorossa viimeisenä. Vaan niinhän siinä kävi että "Oho, Manteli voitti" eli sunnuntain BIS- voittaja oli suloinen siperiankissa nimeltään Manteli.

Loppujen lopuksi todella hieno viikonloppu takanapäin ja ihan mielettömän hienot tulokset tuliaisina kotiin. Toki kotiväki Hollannissakin pidettiin ajan tasalla.

Kerro, kerro kuvastin? Ken on Vermossa kaunehin???

Eikä sitten muuta kuin seuraavaan kertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti