Ainoan lapsen syndrooma

On rankkaa olla ainoa lapsi. Vielä rankempaa on olla ainoan lapsen vanhempi. Et nimittäin hetken rauhaa saa, kun lapsi haluaa leikkiä, reuhoa, huomiota tai hänellä on nälkä. Meillä tätä iloa on kestänyt nyt vajaat 11 kuukautta. Kun minä menen tervehtimään häntä, hän puree jo minua tassusta ja huiskii minua hännästä. Äiti ei saa nukkua, kun tämä jättiläismäinen tyttäreni hyppää hänen päälleen kunnon painiasentoon ja eihän siinä muu auta kuin nousta ylös ja ravisteltava tämä riiviö turkista irti.

Mutta minä olen keksinyt ratkaisun. Pöllöt! Kuka ei kuuluu joukkoon? Nämä kivat kaverit löytyivät tyttärellemme kuin sattumalta kesämökiltä. Siinä kelpaa nyt pällistellä pöllörivin jatkona, tämä sisarusparvi on on niin värikästä ja iloista kansaa! Olkoon nämä nyt hänen leikkikaverinsa. Jospa tämän ainoan lapsen syndrooma vähän helpottaisi.

Olen myös kuullut sellaisen viisauden, että lapsettomuus, isättömyys tai vaikkapa ainoa lapsi- syndrooma kulkee helposti samassa perheessä sukupolvesta toiseen. En tiedä miten hyvin tämä pätee kissoilla, esim. kun minulla on lyhyt häntä niin ovat kaikki lapseni lyhythäntäisiä? En osaa sanoa. Mutta tätä aasin siltaa käyttämällä voin todeta, että tyttäremme Sura ei ole ainoa lapsi. Niin on nimittäin meidän oma palvelijammekin! Katsokaa minkä joukon jatkona hän on lapsena kyykistellyt:

 

Lumiukkojen! Miettikää nyt miltä tuntuu, kun ainoat kaverit ovat lumiukot?! Nehän ovat kylmiä ja sulavat loppujen lopuksi pois. No, se on sitä luopumaan opettelemista.

Mutta onko se mikään ihme, jos parhaat kaverit ja ainoat seuralaiset ovat lumiukot, jos on koko lapsuutensa asunut tuollaisessa lumimajassa ja syönyt lunta elääkseen...

Kaikkea kanssa, tuumailee

LEO