Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

23. elokuuta 2013

Näyttelyverhot/ Marimekon Kuminakangas

Kuten tarkkasilmäisemmät ovat varmasti huomanneetkin, niin KYLLÄ, olen käyttäynyt Leolla SAMOJA NÄYTTELYVERHOJA koko ajan.

Valitsin silloin (v.2010) ajankohtaisen Kuminakankaan Marimekon mallistosta,  ja tietysti sinisen sävyisenä. Sininsen siksi, että se korostaisi punaista Leon turkkia.



Tässä mallataan vähän, miltä se sitten oikein näyttää:


No hyvältähän se näytti. Aika tummalta kylläkin. Mutta oikeassa valaistuksessa just hyvä.

Mutta mikä verhomalli olisi sitten toimiva? Kun tosiaan aikaisempaa näyttelykokemusta ei ollut, niin yritin sitten pähkäillä eri mallivaihtoehtojen välillä. Toinen sanoo sitä ja toinen tätä. Koska itsekin osaan suoraa saumaa ommella, oli kuitenkin selvää että yritän itse tehdä verhot, vaikka olin jo netistä löytänyt vaikka mitä erilaisia ja ihania myytäviä verhoja :-)

Löysin netistä myös ompeluohjeet, jota vähän muuttelin...



Tässä olisi hyvä puoli se, että yläosa on tehty yhdestä kappaleesta. Näin ollen Leo ei pääsisi häkin ja verhojen väliin. Sitten tuli vielä tämä euroverhomahdollisuus. Tein sitten nekin samalla kertaa, eli jätin takaseinän vain pois. Vetoketjuja en ommellut mihinkään. Kattoon tein muotoonommellut kulmat, jolloin kattokappale pysyi tukevasti paikoillaan.


Tässä sitten ekaa kertaa näyttelyssä:

Seinäjoella 2010.

Olen ollut suht tyytyväinen verhoihin.

Mitä tekisin toisin?
Tekisin vaaleamman kattokappaleen, sillä valaistus on usein näyttelypaikoilla huono. Leo on jäänyt vähän "pimentoon" kun kaikki on tummaa. Kokeilumielessä olen ottanut kattokappaleen kokonaan pois, niin tulee kissakin paremmin häkistä esille. Se nyt taas ei ole muuten mukavaa.

Joku minulle joskus sanoi Tallinnan matkalla, että vuorisatiinityyppiset kankaat menevät pieneen tilaan, joten ne ovat näppärät matkalla. (Tosin tämä rouva oli itse varustautunut koko viikonloppuun pienellä repulla ja siinä oli kuulemma kaikki tarpeellinen sekä hänelle että kissalleen. Hmmmm...? )

Olen pessyt verhot jokaisen näyttelykerran jälkeen tai vähintäänkin pakastanut, jotta bakteerit kuolevat. Puuvillakankaaseen jää helposti karvaa kiinni ja se myös tummassa näkyy. Se vähän lisää siivoushommia ;-)
Toisaalta taas puuvilla ei ainakaan sähköistä turkkia esim. talvella, mitä taas EHKÄ jotkin tekokuidut saattaisivat tehdä.

Alusta on pehmeä, joten se vie jonkin verran tilaa. Leon on sitten mukavaa kelliä pehmeällä patjalla koko päivän. Kyllä aina sen verran tilaa laukussa on :-)

Oikeastaan tämä verhojen ompelu ja suunnittelu oli yksi minulle hauskimmista jutuista mikä liittyi kissanäyttelyharrastuksen aloittamiseen muun toiminnan ohella :-)









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti