Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

30. joulukuuta 2015

Äidin poika

Mitä isot edellä...
Sitä pienet perässä...




Sam Bass on selvästi äidin oma poika. Kuten jo aiemmissa postauksissa on tullut todettua... Hän pitää samoista asioista. Kuten tästä makeasta Retrotuolista. <3

Muuten, edellispäivänä pennut löysivät Divaanin, tänään he ovat löytäneet Sängyn. Miten ihmeellistä tuollaisen vajaa kuusiviikkoisen pennun elämä onkaan? Yllätyksiä ja ihmeitä täynnä....

Näitä pohtii...
Uusioperheen Varaisä eli Leo.



29. joulukuuta 2015

Old Westiläiset täyttivät viisi viikkoa viime lauantaina!

Hei, Olen Bill Winter ja ikää viisi viikkoa.  Jään asumaan Varsinais- Suomeen. Kotona kotona kutsumanimekseni tulee Kasper. Minua odottaa siellä jo kokonainen perhe sekä Kinuski- kissa. Olen kova syömään kaikenlaista ja painoni nousee mukavaa vauhtia.

Moro, olen Johnny Mack Brown ja porukan pienin ja ketterin. Minua luultiin aluksi tytöksi. (Minut taidetaan muistaa tästä aina...) Olen rohkea pieni pallero ja ruoka maistuu minulle myös todella hyvin. Söin jo aikuistenkin ruokaa puoliksi vahingossa ja siitä mahani ei tykännyt. Niinpä olen käynyt jo vähän pesuihinkin tutustumassa. Jos Luoja suo, muutan Helsinkiin. Kerron siitä myöhemmin sitten lisää.

Moro moro nääs nääs! Olen Sam Bass. Minusta tulee manselainen ja kotona kotona minusta on puhuttu nimellä"Sami Basso." Olen äidin oma poika ja tittiä pitäiti aina taada. Olen ollut alusta asti porukan isoin, mutta saas nähdä kuinka kauan johdan joukkoa näiden syöppöjen seassa.

Old West- pentue. Pönötyskuva. Huomaattehan että Bill istuu kuin tatti, siihen mihin hänet laitetaan. Johnny pyrkii koko ajan eteenpäin, koska hän ei jaksa olla paikoillaan ja Sam on jo niin kyllästyneen näköinen että koska tää oikein loppuu?

28. joulukuuta 2015

Pojat neljäviikkoiset

Johnny

Sam Bass ja Johnny
Bill Winter

Old West- pentuset, kolmeviikkoiset

Bill Winter

Johnny Mack Brown

Sam Bass

Old West- pentue kaksi viikkoa vanhoina

Koska tämä kaikki on tapahtunut muutaman viikon sisällä, näette nyt pikakelauksena kuvakollaasin siitä, miten nopeasti kissanpennut kasvavat. Tässä veljekset ovat kahden viikon vanhoina!

Bill Winter

Sam Bass

Johnny Mack Brown

27. joulukuuta 2015

Old West- pentueen pojat viikon vanhat

Idea Old West- pentueeseen tuli itseasiassa palvelijamme serkulta. Tiedättehän sanonnan, mitä serkumpaa, sen herkumpaa? No, totta puhuen meillä oli ihan toisenlainen teemanimi pentueella, mutta ensinnäkin kun tämä Valkovarvas siirtyi sateenkaarisillalle ja toisekseen selvisi että ruskealla onkin pallit, meni pasmat uusiksi.

Kolme muskettisoturia? Nääh, liian kulunut... Hupu, Tupu ja Lupu? No ei olla sarjakuvien suurkuluttajia...Karhukopla? Nimet vai numeroita ja kirjaimia? Äidin kolme pientä porsasta? Vai iloiset rosvot Kasper, Jesper ja Joonatan? Kuten huomaatte, kolmelle veljekselle on nimien keksiminen melko helppoa. Helppoa kuin heinänteko. Niinpä serkkumme pohjoisesta ideoi cowboyt! Ei hassumpi ajatus...Ja tietysti niiden piti olla vähän "vintagea" niin siitä tuli tämä ajatus kolme vanhaa cowboyta = OLD WEST. Vanha länsi. WOW!!! Ja nyt....saanen esitellä:

Bill Winter, hopeatabby valkoisella uros


Johnny Mack Brown, ruskeatabby uros





Sam Bass, sinitabby uros



Old West- pentueen pojat esittelyssä

Nyt kun olemme esitelleet sekä pentueen Isän että Äidin, on aika kertoa näistä pennuista.

Saimme siis perheenlisäystä 21.11.2015 kun nämä komeat pojat syntyivät! Luna hoiti synnytyksen mallikkaasti ja on ollut esimerkillinen äiti <3 Kyllä vuosi on tehnyt tälle rouvalle ihmeitä, mitä tähän lapsien hoitamiseen tulee! Hän on kuin luotu olemaan huolehtiva emo.

Maitobaarissa heti synnytyksen jälkeen.


Maitobaarissa neljä nassikkaa.

Aina ei vaan käy kuin Strömsössä, ja parin päivän kuluttua jouduimme jättämään hyvästit pienelle Valkovarpaalle. Hänellä oli synnynnäinen kehityshäiriö eikä hän jaksanut enää elää tässä suuressa maailmassa. Patologian tutkimuslaistos Evira vahvisti Valkovarpaan diagnoosin, jonne pienen kissanpennun kuoret lähetettiin. Jäljelle jäi kolme veljestä kotiin kasvamaan <3

Äidin ja Iskän Rehvit

Lunan ja Thunderin rehvit pidettiin tosiaan syksyllä Paimiossa. Minä se ihmettelin, että minne se Rouvaskainen nyt lähti, kun oli niin kovin kiinnostunut myös minusta, kröhöm...Yht`äkkiä hänet vain laitettiin boksiin ja sitten lähti taksikyyti pisteeseen tuntematon. Meikäläinen jäi vähän kuin nalli kalliolle, mutta välillä voi niinkin käydä.

Eipä aikaakaan, kun sähköpostiimme oli tullut sekä opetuskissavideoita siitä miten niitä kissanpentuja oikein tehdään, että muutenkin kuvakollaasia itse tapahtumasta. Aika erikoista. Enhän minä sellaista kuvamateriaalia voi täällä blogissani julkaista, mutta tässä nyt pari valokuvaa onnellisesta perhetapahtumasta Paimiossa. Kuvat on ottanut Katja Kummunmäki.


Tässä pariskunta tutustuu toisiinsa. Huomaa Lunan onnesta soikeana olevat silmät. Ettei hän vaan nyt olisi rakastunut? 
Thunderi kaikkensa antaneena. Kyllä Lunaakin vähän hymyilyttää...
Tämä rakkauden punainen matto oli saanut kauniin karvakuorrutuksen tämän iloisen treffitapaamisen jäljiltä....

Maistuis varmaan sullekin

O sole mioo...nyt on joulu joulu on meillä...la lal llaallalalaaal......

Siis katsokaas nyt mikäs mökki se täällä on? Taitaa olla ihan kuulkaas Hannusta ja Kertusta tämä piparkakkutalo :-D

Maistuis varmaan sullekin.

Old West- pentueen isäukko esittäytyy!

Multa onkin jäänyt kokonaan kertomatta, että meillä on kuulkaas kissanpentuja. Eivätkä ne edes ole mun omia, vaan Lunalle on kuulemma etsitty "vähän toisen tyyppistä" kollia kuin minä...ja kyllähän tuolta Varsinais-Suomen Paimiosta sellainen löytyi.

Tämän viiksivallun nimi on CH Hemingway`s Thunderheart, tuttavallisemmin Thunderi. Hän on siis pentujen isukki. Väritältään tämä ukko on sinitabby, että on kyllä "vähän toisen tyyppinen" ukko kuin minä :-)

Thunderi kotosalla. Kuva Katja Kummunmäki.

Pennut syntyivät 21.11.2015 eräänä kauniina lauantai- iltana, kun televisiosta tuli Putous. Miten kummallisia asioita sitä kolli voikaan muistaa? Tämän Old West- tunnuksen alla löytyy nyt sepustuksia näihin pieniin peikkolapsiin.

Tässä vielä Herra Hidalgo - alias Thunderi näyttelyasennossa:


24. joulukuuta 2015

24.luukku/ Tulipa sanottua

Oikein ihanaa Joulua Sinulle, rakas lukijani!



 
Tulipa sanottua: KAUNIS COONIMIES, KILTTI

23. joulukuuta 2015

23.luukku/ Tulipa sanottua

Vain yksi yö enää jouluun on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen...


Tulipa sanottua: ex show temperament

22. joulukuuta 2015

21. joulukuuta 2015

21.luukku/ Tulipa sanottua

Koska perheemme on monikulttuurinen, hallitsemme Hyvä Joulun toivotukset myös kansaivälisellä tasolla. 
 



Tulipa sanottua: REIPAS JA LEIKKISÄ POJU

20. joulukuuta 2015

20. luukku/ Tulipa sanottua

Pysyvätkö sukkapuikot käsissäsi? Haluaisitko tehdä oman Leon? Tässä sinulle yksinkertaiset ohjeet siihen.

Ensimmäiseksi Sinun pitää päättää minkä väriseksi aiot Leon neuloa? Oranssiksi vai punaiseksi? Ja tämän jälkeen kuvittele Leolle housut ja paita ja päätä niiden väri. Kyllä, se on todella outoa, mutta tämä ohje kehottaa tekemään niin :-)


1. Aloita jaloista. Luo 12 silmukkaa Leon värisellä langalla ja neulo 18 krs (9kohoraitaa) aina oikein.

2. Vaihda housujen väriin ja neulo 6 krs (3 kohoraitaa). 

3. Katkaise lanja ja neulo toinen samanlainen jalka.

4. Liitä molempien jalkojen silmukat (24 s) yhdelle puikolle ja neulo housuosaa vielä 32 krs.
5. Vaihda puseroväri ja neulo 24 krs (12 kohoraitaa)
6. Kavenna kaulaa varten seuraavien 4:n kerroksen alussa 2 ensimmäistä silmukkaa oikein yhteen, työhön jää 20 silmukkaa.
7. Vaihda Leon pään väri ja neulo 2 krs.
8. Lisää neljän seuraavana krs:n alussa yksi silmukka ja neulo oikein kunnes päässä on 11 kohoraitaa. 
9. Kavenna: Neulo kerroksen kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä silmukkaa joka kerroksella oikein yhteen, kunnes työssä on yhteensä 8 s. Päättele loput silmukat.
10. Neulo toinen puoli samoin. 

Etukäpälät: 
Luo 20 s puserovärillä ja neulo 6 krs (3 kohoraitaa), vaihda Leon väriin ja neulo vielä 18 krs. Katkaise lanka n. 20 cm:n päästä ja pujota lanka neulalla silmukoiden läpi, kiristä ja päättele. Neulo toinen käsi samalla tavalla. 

Korvat: 
Luo 8 s ja neulo 16 krs, päätä.  
Neulo toinen samanlainen korva. 

Häntä: 
Luo 10 s Leon värisellä langalla ja neulo 5 cm edestakaisin. Neulo 2 ensimmäistä ja 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen. Jatka suoraan, kunnes häntä on noin 10 cm. Kavenna sitten yksi silmukka kummastakin reunasta joka kerroksella, kunnes jäljellä on 2 silmukkaa. Päättele. 


Nenä ja jalkapohjat: 
Luo 4 s Leon värisellä langalla ja neulo edestakaisneuletta ja lisää 1 s kumpaankin sivuun joka krs:lla, kunnes työssä on 8 s. Neulo 12 krs. Kavenna 1 s kummassakin reunassa joka kerroksella, kunnes jäljelle jää 4 silmukkaa. Päättele. 

Leon kokoaminen:  Ompele nenäkappale toiseen puolikkaaseen raitaosan yläpuolelle. Kirjo kasvot. Taita korvan kappaleet kolmioiksi ja ompele sivu. Ompele vartalo, käpälät ja häntä kaksinkertaisiksi vuoropistoin nurjalta, jätä kylkeen täyttöaukko. Täytä osat, ompele aukko kiinni. Yhdistä korvat, käpälät ja häntä vartaloon. Ompele jalkapohjat, kirjo kynnet etu- ja takakäpäliin.

Nyt Sinulla on valmis Leo!  
Ja tulipa sanottua: promising & very attractive boy 


19. luukku/ Tulipa sanottua

Ystävämme Dio oli tätä mieltä kissojen joulukalenterista. Että ihan kiva...


Hän oli selvästikin huomannut, mitä ihanaa kaikkea proteiinia sinne sisälle oli kätketty. 

Tulipa sanottua: HALUAA POIS PÖYDÄLTÄ, EI HALUA ESIINTYÄ, MUTTA KILTTI

Sen verran pakko kommentoida tätä erikoista sertifikaattilauselmaa, että minä tosiaan halusin tuossa tilanteessa pois koko tuomarinpöydältä. Olin Turun messukeskuksessa 799 muun kissan kanssa. Tuomarimme pöytä oli ulko-oven edessä, missä ihmiset ramppasivat kaiken aikaa tupakalla ees sun taas, ees sun taas....En minä ole tottunut tupakansavuun enkä edestakaisin ramppaaviin ihmisiin. Niinpä katsoin parhaimmaksi vaihtoehdoksi paeta, ja mahdollisimman pian. Mutta eihän se onnistunut. Niinpä pakoyritykseni kirjattiin tarkasti muistiin :-)
 

18. joulukuuta 2015

18. luukku/ Tulipa sanottua

Tässä nyt jälleen kerran koirille jotain kivaa....
***

Joulun parhaat piparit koiramaiseen makuun

1 pussi Natures: menu säilykeruokaa (300g)
2-4 dl peruna- tai vehnäjauhoja

Sekoita jauhot säilykkeeseen rakennetta tunnustellen. Kun rakenne muistuttaa piparkakkutaikinaa, on jauhoja riittävästi.

Kauli taikina levyksi jauhotetulla pöydällä varoen, ettei utelias kuono eksy väliin.

Leikkaa taikina muoteilla sopiviksi pipareiksi, siirrä pellille lastalla. Nosta koira sivuun pelliltä ja kerro sille että piparit syödään vasta kypsänä.

Paista piparit uunissa 175- asteisessa uunissa rapeiksi!

Reseptin kehittely: Anna-Riikka Laosmaa, avulias koemaistaja: Börje- bokseri
***

 

Tulipa sanottua: SHOWS HIMSELF NICELY

PS. Jouluna 2012 oli ainakin viimeksi näin musta maa kuin nyt. Tässä todiste, kun Jouluna 2012 kiipeilen männyssä lämpimikseni...

17. joulukuuta 2015

17. luukku/ Tulipa sanottua

Mahdetaanko tänä jouluna saada savukalkkunaa, tuumii Leo.

 
Tulipa sanottua: HYVÄ LUONNE

16. joulukuuta 2015

16.luukku/ Tulipa sanottua

Rakkaalla lapsella on monta joulukalenteria.


Tulipa sanottua: WHAT A BODY

15. joulukuuta 2015

14. joulukuuta 2015

14.luukku/ Tulipa sanottua

...SITTEN HERKUTELLAAN KUUSEN ALLA...

Kuvahaun tulos haulle joulu kiiltokuva

No kyllä...me herkuttelemme kuusen alla täällä Suomessa, ja kinkulla tietenkin...mutta lukekaapas toverit, miten muualla maailmassa herkutellaan jouluna:

Ruotsi- tämä esi-isieni maa
Ruotsalainen jouluruoka muistuttaa monilta osin suomalaista. Mutta on mukana sellaisiakin herkkuja, joita me emme välttämättä jouluruoaksi miellä. Joulupöytään katetaan kinkkua, glögiä, silliä, graavilohta ja lipeäkalaa. Mutta ruotsalaisella jouluaterialla voidaan herkutella myös prinssinnakeilla, lihapullilla, janssonin kiusauksella ja jopa kaalikääryleillä! Piparit maistuvat jälkiruokana naapurimaassakin.
 ***

Norja - kieli jota meidän frouva mökkimatkoillaan joskus puhuu
Norjalaisissa joulupöydissä tarjotaan usein paahdettua porsaan vatsaa hapankaalin, keitettyjen perunoiden ja kastikkeen kanssa. Tätä herkkua popsitaan jouluna kuudessa kymmenestä norjalaiskodista. Savustettu lampaankylki lanttusoseen kanssa on toiseksi suosituin vaihtoehto. Norjalaiset nauttivat jouluisin myös kalkkunasta, turskasta ja joulukinkusta. Jälkiruokana voidaan tarjoilla esimerkiksi lakkoja ja kermavaahtoa tai riisipuuroa marjakastikkeen kera.
***

Viro - Tätä maata minä muistelen lämmöllä...Kristiinas sporttihalli on tullut tutuksi jokaisena vuoden aikana...
Perinteinen virolainen jouluateria koostuu porsaanlihasta, hapankaalista sekä verimakkaroista. Ruokapöytään katetaan myös perunoita ja vahvaa sinappia, ja palan painikkeeksi juodaan esimerkiksi olutta.
***

Iso-Britannia- täällä asuu maailman rumimmat ihmiset mutta kauneimmat kissat?(PS: Kuka nyt kauniilta näyttää kun koko ajan sataa? En minä ainakaan.)
Brittiläisen joulupöydän kuningas on kalkkuna. Kalkkunan lisäksi tarjoillaan vihanneksia, sekä joskus myös pekonia ja makkaroita sekä karpalokastiketta. Ennen kalkkunan yleistymistä jouluisin oli tapana syödä paahtopaistia tai hanhea. Kasviksista varsinkin ruusukaalit kuuluvat englantilaiseen joulupöytään. Jälkiruokana popsitaan jouluvanukasta ja -kakkua tai suklaata. Myös mince pie -piiraat ovat suosittuja. Toisin kuin usein luullaan, niiden sisällä ei ole jauhelihaa, vaan piiraat on täytetty kuivatuista hedelmistä, sokerista ja mausteista tehdyllä seoksella.
***

Saksa- Meidän Frouvan esi-isien maa
Saksassa herkutellaan jouluisin karpilla tai hanhipaistilla. Pöydässä voi olla myös nautaa tai jänistä, ja lisukkeena punakaalia, perunamykyjä sekä makkaroita. Jälkiruoista mainittakoon hiivalla kohotettu stollen-hedelmäkakku, jonka sisältä voi löytyä marsipaanisydän.
***

Italia -täältä tulevat ne WW2015 Woittajat!
Perinteinen talialainen jouluruoka vaihtelee eri puolilla maata. Pohjoisessa jouluruokana on usein porsasta, kastanjoilla täytettyä kalkkunaa tai perunamuusin ja linssien kanssa tarjottua lammasta. Roomassa ja Etelä-Italiassa perinteinen jouluherkku on ankerias, ja sen lisäksi voidaan tarjoilla kanaliemessä kypsennettyjä tortellineja tai lammasta. Kuuluisimpia italialaisia joulujälkiruokia on milanolainen hedelmäkakku panettone.
***

Yhdysvallat- Kaikkien Maine coonien kotikunnas, täältä isosta maasta me kaikki olemme alkujaan lähtöisin...
Yhdysvalloissa jouluperinteet voivat vaihdella sen mukaan, mistä päin maailmaa juhlijoiden juuret ovat. Jos sukujuuret ovat Länsi-Euroopassa, syödään jouluna kalkkunaa tai kinkkua karpalokastikkeen kera. Itäeurooppalaisissa suvuissa voidaan syödä erilaisia kaaliruokia ja keittoja, ja muista maista lähteneet herkuttelevat usein omien perinteittensä mukaan. Yksi yleinen yhdysvaltalainen joulutapa on kuusen koristeleminen pop corneista tehdyillä nauhoilla. Jouluaterian suosittuja jälkiruokia ovat piirakat, joiden täytteenä voi olla esimerkiksi kurpitsaa, omenaa, pekaanipähkinöitä tai bataattia.
***
Jaksoitko lukea loppuun? Lähteenä käytetty iankaikkisen vanhaa Iltasanomien artikkelia.

Minä olen valmistautunut joulunherkutteluihin näin: Minun raapimapuussani on mahan mentävä aukko :-D

Ja lopuksi vielä tulipa sanottua: Promising Boy!


13. joulukuuta 2015

13. luukku/ Tulipa sanottua

Napapiirin salaisuudet

Napapiiri on kuulkaas kartalla näkyvä raja, jonka pohjoispuolella aurinko näkyy keskiyölläkin kesäisin horisontin yläpuolella. Talvella vastaavasti aurinko pysyy määrätyn ajan näkymättömissä.
Sydäntalven eli kaamoksen aikoihin valoa luovat kuun ja tähtien lisäksi taianomaiset revontulet ja puhdas, valkoinen lumipeite. Napapiiri tunnetaan myös kiireen rajana – aikavyöhykkeenä, jossa tavallinen aika muuttuu tonttujen ja porojen taika-ajaksi.

Lumessa peuhaaminen se vasta lystiä on, sen tietävät Joulupukin tontutkin. Mäenlasku joulukuusen valojen loisteessa kirvoittaa heleät naurut, ja tunnelmallinen lumimaailma lumoaa kauneudellaan!

Tiesitkö, että tonttuja voit nähdä vain silloin, kun he itse haluavat tulla nähdyksi?

- Mutta mistä ihmeestä sitä lunta oikein saadaan? Tuossa napapiirissä, missä minä olin, ei kyllä näkynyt hitustakaan lunta!
 ***
Tulipa sanottua:  SWEET YOUNG MALE

12. joulukuuta 2015

12. luukku/ Tulipa sanottua

Joulupukin kirje on lapsen tai lapsenmielisen henkilön kirjoittama kirje tai muu tervehdys Joulupukille. Kirjeessä kirjoittaja voi kertoa itsestään, perheestään, harrastuksistaan ja elämästään erilaisia asioita. Useimmiten kirjeessä esitetään joululahjatoiveita. Kirjeessä mainittavien joululahjatoiveiden perusteella joulupukki voi tuoda lahjat jouluaattona kotiin. Joulupukille voi kirjoittaa ympäri vuoden, eikä kirjeen tarvitse välttämättä sisältää toiveita asioista.

Kirje Joulupukille -perinne lienee saanut alkunsa Nikolaoksen taipaleesta joulupukiksi. Nikolaoksen kuolinpäivää 6. joulukuuta on juhlittu vuosisatoja Venetsiassa ja muualla Pohjois-Italiassa. Juhlapäivän aattona 5. joulukuuta lapsilla on tapana kirjoittaa kirje Nikolaokselle ja jättää sitten kirje jonnekin kotonaan. Seuraavana päivänä kirjeen paikalla lasta odottaa yllätys; paikalla on omena, mandariini, karamellejä tai joku muu lahja ja tuhmille lapsille hiilenpaloja. Taustalla on legenda, jonka mukaan pyhimys antaa kolmelle köyhälle lapselle kullekin punaisen omenan, jotka yön aikana muuttuvat kultaisiksi.

Kirje lähetetään Joulupukille Korvatunturille (postiosoitteena Suomessa 99999 Korvatunturi) tai sen voi lähettää myös Joulupukin Pääpostiin Napapiirille (96930 Napapiiri). Joulupukin Pääposti vastaanottaa vuosittain noin puoli miljoonaa kirjettä, jotka saapuvat kaikkialta maailmasta. Eniten Joulupukki saa kirjeitä Kiinasta, Italiasta, Puolasta, Isosta-Britanniasta, Suomesta, Japanista ja Venäjältä.

Tämä valokuva on otettu Joulupukin Pääpostilta Napapiiriltä:


 Ja lopuksi Tulipa sanottua:  

YLIMÄÄRÄISIÄ JALKOJA MUTTA KILTTI

11. joulukuuta 2015

11. luukku/ Tulipa sanottua

Karkkila

Avasittenko linkin? Huomenna ja ylihuomenna on kissinäyttely Karkkilassa. Meirän neiti on sinne menossa. Eilen se pestiin ja tänään puunataan lisää. Nyt kun palvelija vielä osais päättää mitkä verhot ottais mukaan...

Tulipa sanottua: UPEA RAUHALLINEN MIES <3 TÄYNNÄ VAUHTIA<3

Tämä kuva on otettu eräästä näyttelyreissusta. Kyllä oli ihmeteltävää....

10. joulukuuta 2015

10.luukku/ Tulipa sanottua

Tästä luukusta putkahtaa edullinen ja makoisa joululahjavinkki kissoille. Näitä minäkin syön silloin tällöin ja nämä ovat minun karkkejani jotka säilytetään lipaston laatikossa.


Nämä Dreamies- karkit löytyvät ihan hyvin varustelluista ruokakaupoista ja näitä on myös montaa eri makua! Nämä sinivalkoiset ovat minun suosikkejani.

Tulipa sanottua: so active guy!

9. joulukuuta 2015

9. luukku/ Tulipa sanottua

Tämän päivän luukussa esitellään lumoava jouluhyytelö, jonka ohjeen palvelijamme sai mukaansa käytyään Mustin ja Mirrin pikkujouluissa ihan sattumalta. Tämä lienee tarkoitettu lähinnä koirille. Mutta eihän se väärin ole, vaikka minä niille reppanoillekin joskus jotain suosittelen :-) Lukekaapas ja kokeilkaa jos siltä tuntuu!

Lumoava jouluhyytelö

500g pötkö Maukas- sisäelinseosta (broilerin tai sian)
6 liivatelehteä (+5dl kylmää vettä liotukseen)
5 dl vettä
hyppysellinen suolaa

Laita sulatettu sisäelinseos kattilaan ja liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Nosta kissa pois pöydältä ja ohjaa koira pois tyhjän sisäelinpakkauksen kimpusta.

Lisää kattilaan n. 5 dl vettä ja hiven suolaa.

Anna kiehua n.20 min, kerää keitoksen pinnalle muodostuva vaahto pois.

Älä kampitu lemmikeihin - jaloissasi kärkytään!

Liuota puristetut, valutetut liivatteet kuumaan keitokseen, sekoita hyvin.

Kaada annosvuokiin ja anna hyytyä muutama tunti viileässä paikassa, tassujen ja kuonojen ulottumattomissa.

Jos haluat kiinteän, kumottavan hyytelön, lisää liivatemäärää kahdella.

Voit piristää hyytelön ilmettä lisäämällä lopussa joukkoon muutaman puolukan tai karpalon.

NAUTI!!!

Ja lopuksi tietysti Tulipa sanottua:  STRONG BOY!
 

7. joulukuuta 2015

7. luukku/ Tulipa sanottua

"NICE BIG BOY"


Siinä on iso ja mukava poika, ison ja mukavan luun kanssa. Vieressään hänellä on iso ja mukava lapseni, joka on nykyään iso ja mukava tyttö. Ne molemmat kuuluvat isoon ja mukavaan laumaani. Kuuluu siihen muitakin, kaikki isoja ja mukavia. Näin meidän laumassa.

6. joulukuuta 2015

6. luukku/ Tulipa sanottua

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!





"Tänään on juhlapäivämme parhain, 
herääthän sinäkin aamulla varhain?
On aika viikata pussipöksyt ja silittää paita,
ja kammata jokainen tabbyraita.
Vahaa viikset ja pyyhi silmärähmät, 
korvakarvat talkkaa ja parhaat huikopalat valkkaa
seitiä sen olla pitää ja jälkiruuaks karkki,
olkoon mun pualest huomenna vaikka värin tarkki.
Sinivalkoista minusta ei millään saa,
la la lallallaa
punaista poikaa aina laulattaa."
 ***

 Tulipa sanottua: LEIKKISÄ UROS

5. joulukuuta 2015

Suomen pystykorva

Kyllä sitä tuolla maailmalla kaikkea kuulee. Olimme Turun näyttelyssä viime viikonloppuna ja Minä olin turvallisesti palvelijani kainalossa. Minua näytettiin nimittäin yleisölle, miten iso olenkaan! Eräs katsoja totesi minut nähtyään: Sehän on kuin Suomen pystykorva!

-Anteeksi mikä? Suomen pystykorva? Minä tuhahdin ja halusin takaisin häkkiin, mutta palvelijani hymyili leveästi.

Katsokaa nyt: Suomen pystykorva pellolla:


Minä pellolla:





Pystykorva metsässä:

Minä metsässä:

Joo, ei mulla sitten muuta. Punaisia ollaan molemmat <3 :-D