Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

10. elokuuta 2013

Matkalla Supreme Championiksi/ Seinäjoki 2-3.10.2010.

Leo valmistui Supreme Championiksi 27.7.2013. Sitä ennen on tapahtunut paljon ja koettu paljon ja matkattu monta tuhatta kilometriä koluten kissanäyttelyitä.




SEINÄJOKI 2-3.10.2010

Elämäni ensimmäiseen kissanäyttelyyn oman kissan kanssa lähdin Leon ollessa vajaat puolivuotias. Pentuluokkaanhan sitä mentiin. Näyttely pidettiin Seinäjoella ja olin menossa sinne vanhan tuttavani Katjan kanssa. Katja oli kaverini vuosien takaa ja myöhemmin huomasin että olimme molemmat kissaihmisiä ja pidimme yhteyttä kissamaisissa merkeissä. Katja oli vuokrannut meille näyttelyn ajaksi oman huvilan, jonne tuli myös muita kissaihmisiä –ja myös kissoja. Katsoin kartasta osoitteen hyvin tarkkaan ja lähdin matkaan Leon kanssa. Olin ommellut näyttelyverhot ja hankkinut kaikenlaista pientä tarpeellista tilpehööriä, sillä eihän minulla ollut mitään näyttelyjuttuja entuudestaan. Automatka meni hyvin (kesto noin viisi tuntia) ja Leo ei ollut matkasta moksiskaan, mitä nyt viimeisen puolen tunnin aikana alkoi vähän piippaamaan.



Juuri mökille kotiutuneena odotellaan muuta porukkaa saapuvaksi.



Kissahuvilassamme asui näyttelyviikonlopun ajan ”höpsöjen” kissaihmisten lisäksi maine coon Leo ja norjalaiset metsäkissat Kassu ja Atlas. Tunnelma oli ihanan kissamainen sillä juttelimme kissoista aamusta iltaan, ihmettelimme niitä, ihastelimme niitä, nauroimme niille ja paijasimme niitä. Illalla viimeiseksi rupattelimme kaikenlaista mukavaa kissakavereiden kanssa ja kun aamulla heräsin, oli Leo jo alakerran Sirpan kainalossa huiskansa kanssa. Ja tietysti kampasimme niitä, talkkasimme ja Leo pääsi perjantaina vielä saunaan pesetyttämään rasvahäntäänsä kuten ennen vanhaan;  kuupalla ja pesuvadilla; suihkusta ei ollut tietoakaan. 

Ensimmäisenä näyttelypäivänä tuomarina oli Lene Glem ja Leo osallistui pentuluokassa aamun ensimmäisenä kissana.  En itse rohjennut edes esittää Leoa tuomarille, vaan Katja teki sen puolestani. Ja kyllä minua jännitti. Tämmöistäkö tämä on?

 Tulokseksi tuli EX 1 ja olimme todella tyytyväisiä. Tässä myös Leon ensimmäinen ruusuke. Onnenmaskotti  ( Kolmårdenista ostettu pehmoleijona) oli Leon turvana näyttelyhäkissä. SILLOIN se vielä siis mahtui häkkiin, myöhemmin maskotti päivystää häkin päällä...

Toisena päivänä tuomarina oli Pia Nyman. Leokin taisi olla "vähän rennompi" pinkkine huiskineen. Ja kullanarvoinen Katja jälleen esittäjänä :-)

Tulokseksi tuli EX 1 ja tyytyväisiä olimme tästä. :-)




Olin todella iloinen Leon alkaneesta näyttelyurasta ja kissamaisesta viikonlopusta. Ja omasta uudesta harrastuksestani. Tunnelma Seinäjoella oli aivan loistava, ihmiset mukavia ja välittömiä ja kaikki puhuivat kissoista, kissoista, kissoista... :-)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti