Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

10. elokuuta 2013

Matkalla Supreme Championiksi/ Turku 26-27.11.2011



TURKU 26 – 27.11.2011



Meidän sydämemme sykkii näköjään Turulle. Onhan TUROK oma yhdistyksemme. Kesälomat tuli pidettyä ja syksykin oli jo hyvin pitkällä. Päätin jälleen ilmoittaa Leon Turun näyttelyyn ja olin kuukausien aikana vaihtanut asennettani koko näyttelytoimintaan sekä elämääni yleensä. Musta paitani vaihtui punaiseen. Leo on mikä on, aivan ihana eikä hän ole samanlainen kuin muut. Mitä sitten jos hän ei osaa olla ringissä? Sitten ei osaa. Piste.



Turun näyttelyä varjosti koirani Dion äkillinen sairastuminen. Se oli leikattu edellisyönä vierasesineen vuoksi ja oli ihan töttöröö kotona paidat päällä lääketokkurassa vatsa auki leikattuna tikkeineen päivineen. Lääkelistan tein keittiön kaapin oveen jotta muistaisin antaa kaikki tropit.



Olin itsekin puolikuntoinen ja flunssassa mutta koska kissanäyttely on NIIN TÄRKEÄ niin lähdimme kaikesta huolimatta näyttelyyn. Matka kodin ja Turun välillä ei ole mahdoton, joten päätin kesken näyttelyn käydä hoitamassa toipilaana olevaa koiraani.



LAUANTAI 26.11.2011



Olimme taas paikan päällä heti aamutuimaan ja ilokseni näin heti kissatuttavani Sarin, jonka kanssa olen tutustunut näyttelyiden myötä. Kävimme aamukahvilla ja vaihdoimme tärkeimmät kissakuulumiset. Tuomarina olisi tänään Beverly Elian. Arvostelu sujui mukavasti ja avoimessa luokassa Leo sai EX 1 ja kolmannen sertinsä ja valmistui Championiksi. Hän oli myös värin paras. Tunnelma oli jotenkin paljon rauhallisempi ja kotoisempi kuin aikaisemmin eikä Leokaan saanut slaageja samalla tavoin kuin joskus aikaisemmin. Välillä kävin lääkitsemässä ja pissattamassa kotona olevan koiratoipilaan ja sitten taas takaisin näyttelypaikalle. 

Ja päivän väri on....PUNAINEN.





Todellinen jymy- yllätys oli, kun päivän päätteeksi paneelien jälkeen jaettiin vielä yleisön suosikkikissan titteli. Olin jo pakannut vähän tavaroita ja odottelimme lupaa lähteä kotiin. Ja yht`äkkiä kuulutetaan Leoa paikan päälle. Apua! Hämmennyin ihan täysin ja hain Leon ensimmäisen POKAALIN, komean ruusukkeen ja lahjakortin. Tämä tuli todellisena yllätyksenä!!! Pokaali kainalossa ja Leo toisessa kainalossa lähdimme kotiin. Mikä päivä! Wow!





SUNNUNTAI 27.11.2011



Leo siirtyi luokkaan Champion. Sunnuntain tuomarina oli Martti Peltonen. Leo sai häneltä lempinimen Touho, sillä poika oli varsin eloisa jälleen kerran arvostelussa. Fiilis oli todella lämmin ja mukava ja Leo sai tulokseksi luokassaan EX 1, sertin ja oli jälleen värin paras. Olisi EHKÄ ollut myös tuomarin paras, mutta Leo jälleen kerran *syvä huokaus* potki itsensä ulos ringistä. 

Leo tuomarin pöydällä.


Tämä oli Leon kymmenes näyttely. Muistelin sitä ihka ensimmäistä pentuluokan arvostelua Seinäjoella kun Leolla riitti niitä jalkoja mahan alla. No niitä riittää vieläkin mutta eisenvväliä. Ehkä se vaan ei ole Leon juttu, mutta ei se kyllä näyttelyttämisestä kärsikään. Tutustuimme myös Leon siskon omistajaan Marjaanaan sekä löysimme samasta näyttelystä myös Leon siskon pojan Hansin ja hänen omistajansa Tytin. Ilokseni he asuvat samalla seudulla kuin mekin. Jälleen kerran jäi kiva mieli näyttelystä ja uusin kujein uuteen vuoteen. Vuoden 2011 näyttelyt olivat tässä.

Viikonlopun saldoa ihmettelemässä.

Dio, the Toipilas vahtii valokuvaustoimintaa leikkaushaavapaita päällä taka-alalla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti