Olipa kerran kauan kauan sitten VakaVanhaVäinämöinen, tietäjä iän-ikuinen.
Hän oli kuuluisa soitto- ja laulutaidoistaan ja soitteli kantelettaan, joka oli tehty hauen leukaluusta. Hän on myös suuri tietäjä ja hänestä löytyy jumalallisia piirteitä.
VakaVanhaVäinämöinen lähti purjehtimaan ja etsimään itselleen vaimoa.
Merimatka oli pitkä ja vaivalloinen mutta lopulta horistontissa siinsi kaunis Kalevalan maa!
VakaVanhaVäinämöinen päätti rantautua.
Väinämöinen tepasteli vanhaa laituria pitkin vehreään Kalevalan maahan ja oli valmis valloittamaan koko valtakunnan.
Kalevalan maa, Väinölänäkin tiedetty, oli kuin paratiisisaari. Tuonelan joutsen poikasineen oli VakaVanhaaVäinämöistä vastassa ja toivottamassa tervetulleeksi.
Myös pieni orava, Metsolan myyttistä metsän väkeä, kiipeili puussa ja esitteli tervetulotoivotuksensa VakaVanhalleVäinämöiselle.
VakaVanhaVäinämöinen päätti panna toimeksi.
Hän teroitti kyntensä kallioon.
Tämän jälkeen hän tunsi, miten vatsassaan kurisi nälkä.
"Ruoka ruokaa
suolet huokaa
mahalaukku hankaa
selkärankaa"
VakaVanhaVäinämöinen metsästi västäräkin alkuruuaksi
Pyydysti rakkolevää päivälliseksi
Viikkasi pussihousunsa
Ja oli valmis kohtaamaan mahdollisen tulevan vaimonsa.
Kallion kupeessa, pienen pienessä turvemajassa asuu kaunis Aino- neito.
Aino- neito on maankuulu kauneudestaan ja lukeutuu
parhaimmistoon.
Aino-neito istuu kalliolla kulta- ja
hopealankoja kutoen.
"Neito on niin kirkas ja valkea,
että vaatteen läpi
näkyy hipiä,
hipiän läpi liha,
lihan läpi luu,
ja luun läpi luuydin.
Luuytimen läpi heijastuu
vielä taikavoima."
VakaVanhaVäinämöinen ja Aino- neito kohtasivat ja heistä tuli pari.
Ja vietettiin Väinölässä häitä
eikä vaivattu murheilla päitä.
Elämä asettui Kalevalan maassa omiin uomiinsa. Kaikkialla oli rauhallista, onnellista ja tyyntä.
Mutta kerran eräänä sunnuntaina ryöstöretkellään olevat pahat Pohjan pojat aiheuttivat huolta ja murhetta. He varastivat kaiken minkä näkivät ja pelottelivat pikkulapset metsään.
Kaikki maailmassa pelkäsivät heitä. Jopa vesihiisi pakeni lähteensä sopukoihin petollisia Pohjan Poikia pakkoon.
Mutta VakaVanhaVäinämöinen puolusti reviiriään ja karkotti Pohjan pojat Manalan maille.
Tämän jälkeen mikään, kukaan eikä koskaan häirinnyt VakaVanhanVäinämöisen ja Aino- neidon onnea.
He elivät elämänsä onnellisena loppuun asti.
HAUSKAA KALEVALAN PÄIVÄÄ!
Toivoo: VakaVanhaVäinämöinen eli Leo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti