Hei taas!
Olen ollut kovin hiljainen viime aikoina ja arvatkaas, mistä se johtuu? Minulla on alkanut terveys reistailemaan...Hyvä ettei kuulkaas henki lähtenyt. Mutta mutta, joku muisti minua tuolla yläkerrassa ja saan vielä elää toivottavasti monta rikasta vuotta.
Kaikki sai alkunsa siitä, kun sihteeri päätti ilmoittaa minut ortopedille jalkavaivani vuoksi. Lepuuttelen aina välillä toista tassuani ja vaikka kotiväkemme jo melkein tiesi että nivelrikkoahan se on, niin halusimme siihen varmistuksen. Niinpä minulle varattiin koko röntgenkuvaussarja, päästä varpaisiin. Siinä sitten kun odottelimme tulevaisuudessa siintävää ortopediaikaa niin tapahtui jotain odottamatonta.- Olin perinteiseen tapaan päivittäisessä Sepon Intialaisessa Päähieronnassa ja olin jo miltei nirvanaan vaipunut niin hupsista. Kaulastani, sen jumalattoman leijonaharjan alta löytyi patti. Patti oli melko isohko, mutta en aristellut sitä vaikka tämän löydöksen jälkeen kaikki halusivat sitä klähmiä. Niinpä tämä ortopediaikani muuttui myös patintutkimusajaksi.
Kotin tullessani minut oli ahdettu liian pieneen kissan haavanhoitopukuun. No eihän se mahtunut kuin vähän kaupan ympärille. Sihteeri teki jostain vanhasta omasta trikootakinhihasta minulle isomman ja lempeämmän haavanhoitopuvun ja kyllä kuulkaas ketutti oleilla sellainen pellenpuku päällä! Surankin naamasta näki että nyt sillä oli hauskaa minun kustannuksellani. Aaargghh! Onneksi tuo roolivaateleikki loppui ja olen ollut nyt ihan itsekseni ilman mitään pukuja ja haava voi oikein hyvin. Huoh!
Ikävä kyllä ihan kokonaan sitä ryökälettä ei saatu irrotettua, kun se oli niin ikävästi kasvanut kiinni henkitorveeni. Mutta kahdesta muusta pahasta paikasta se saatiin irti. Niinpä se penteles jäi kaulaani asumaan mutta minä voin nyt paljon paremmin. Sen ei PITÄISI kasvaa enää uudestaan, mutta mistäs sitä koskaan tietää? Vielä on edessä tikkien poisto. Elämä jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti