Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

14. maaliskuuta 2015

Lunan näytelmät Kirkkonummella

6.3.2015 ESPOO

Naisväki ja heidän palvelijansa lähtivät matkaan hyvissä ajoin iltapäivällä. Lunalle oli ostettu oikea paita matkustelua varten, nimeltään Thundershirt. Tämän tarkoitus on pitää paha olo ja paha mieli pois matkan aikana ja lisätä turvallisuuden tunnetta. Noh, minulle tulee lähinnä mieleen vanhanaikainen skitsofreenikkojen kapalohoito, mutta olkoon. Jos se tehoaa niin tehoaa :-) Minä jäin taas kotimieheksi ja minulle oli tilattu tänne omat hovihoitajat.

Menomatka pääkaupunkiseudulle sujui leppoisissa merkeissä ja ensimmäiset merkit Lunan pahoinvoinnista tulivat esiin vasta kun pysähdyimme tankkaamaan. Siltikin hän sai aikaiseksi vain muutaman tipan kuolaa, joten kyllä tuossa ihmepaidassa jotain taikaa on!

Hotellissa sitten valmistauduimme viikonlopun tulevaan koitokseen...

Hotellihuoneen nojatuoli, se paras tuoli. Lepoa ottamassa Luna ja Sura.


 7.3.2015 LAUANTAI Kirkkonummi

Aamu näyttäytyi Uudellamaalla harmaana ja tuulisena. Lähdimme ajelemaan hotellilta kohti Kirkkonummen Masalaa. Ihme, että navigaattori ohjasti meidät taas vähän omituisesti, mutta löysimme kuitenkin perille. Tiethän ovat tuolla päin Suomea selkeät ja suorat.

Eläinlääkärintarkastus oli nopeasti ohi ja jonotus sujui sulavasti. Häkkipaikan sai itse valita, eikä rotuja oltu määritelty edes kategorioittain. Siispä valitsimme kaksi vierekkäistä paikkaa ja häkkien sisustus alkoi.

Viimekerrasta olikin aikaa. Sehän oli Hyvinkäällä viime vuoden toukokuussa ja siinä ajassa on tapahtunut vaikka mitä. Luna on tullut äidiksi, ollut juoksujakin monta kertaa ja nyt pitäisi sitten bikinit päällä edustaa ja olla niin pal hienona :-)

Tuomarina oli lauantaina Steven L. Jones, joka oli meille entuudestaan tuttu. Hänet muistetaan ikuisesti siitä, että hän piti aikoinaan Leosta ja nominoi hänet paneeliin Tallinnassa jokunen vuosi sitten. Lunassa ja siinä punaisessa isossa punatulkussa ei ole kyllä mitään samaa, mutta olipahan minut ainakin puhtaaksi pesty :-) Steven käsitteli Lunaa rauhallisesti ja kyllä tyttöä jännitti!

Päivän väri: HOPEAN HARMAA :-) Luna ja Steven.

Herranjestas mitä touhua! Onneksi hän on rauhallinen luonteeltaan ja kaikki sujui hyvin. Arvostelussa sain EX 1 CAC CH eli valmistuin Championiksi! Jee! Vihdoin viimein.Jatkoon en kuitenkaan päässyt sillä voiton vei kaunis ja kokenut GIC- titteliä tavoitteleva lumienkeli eli Anni.

8.3. SUNNUNTAI Kirkkonummi

Sunnuntaipäivät ovat siitä kivoja, että voimme porhaltaa suoraan näyttelypaikalle ilman eläinlääkärin tarkastusta! Niin teimme nytkin. Uusi päivä ja uudet kujeet. Minä Luna olin tavallaan jo oman osuuteni tehnyt, sillä sain sen kaipaamani tittelin, mutta tänään olisi jälleen mahdollisuus hankkia uusi arvostelu jo seuraavaan luokkaan ja se luokkahan on Champion!

Tuomarina oli Marie Rihova. Hän katseli minua pitkään ja kirjoitti arvostelua, ja tällä kertaa minä pääsin jatkoon. Sain arvosteluksi EX 1 CACIB.

Luna ja Marie.
Tämän jälkeen tämä minulle eilisestä tuttu lumienkeli Anni oli minua vastassa jatkoon menemisestä, ja sitten tapahtuikin jotain todella jännittävää. Marie valitsikin minut jatkoon! Tämä oli hyvä esimerkki siitä, miten samat kissat ovat vastakkain eri päivinä ja jatkoon menee eri kissa tuomarista riippuen.
Luna oman palvelijansa venytyksessä.
Iltapäivällä oli vielä TP- valinnat. Vastassa siellä oli toisen rotuisia kategoria II kissoja. Ettekä ikinä usko mitä tapahtui??? Minä sain valkoisen kissamedaljongin kaulaani! Marie valitsi minut paneeliin! Tämä oli todellinen yllätys. ( Enhän minä siellä pärjännyt, mutta pääasia on iloinen osallistuminen.)

Minä olin tätä mieltä paneeliin pääsystä:


Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Kotona sitten ihasteltiin näitä:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti