Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

26. syyskuuta 2016

Old Westit - mitä heille kuuluu nyt?

Tervehdys!

Tässä pieni kuvakatselmus Old Westien veljeksistä. He ovat kasvaneet komeiksi kolleiksi, kuten kuvista näkyy. Valokuvat ovat ottaneet omistajat.

Bill Winter "Kasperi"

Bill Winter aka Kasperi muistuttaa selkeästi eniten äitiään Lunaa.
Kasperi on luonteeltaan hieman ujo, mutta oman väen kesken hyvinkin reipas poika. Hänellä on harrastettu kotioloissa kissa-agilitya ja Kasperi onkin todella nopea juoksemaan läpi esteiden niin halutessaan. Ruokavalion suhteen hänelle ei maistu mikä iha tahansa, mutta se ei kyllä päälle päin näy. Lempipuuhiin kotona kuuluu mm. pyykkikorissa lepäileminen puhtaiden pyykkien seassa.


 Johnny Mack Brown "Räikköne"

Kaikki muistavat varmasti Räikkösen vauva-ajan siitä, että hän oli äänekkäin, rohkein ja pienikokoisin. En tiedä onko mikään noista vaimentunut, mutta ei hän ainakaan pienin enää ole. Komea kolli hänestä on kasvanut. Räikköne asuu kodissa, jossa tehdään herkullista ruokaa ja hän onkin saanut koemaistajan pestin. Kun kokki selkänsä kääntää, on Räikkösen parta jo taikinassa, koska pitäähän hänen tarkistaa että maut ovat kohdallaan. Syksyn tuulten tuivertaessa on mukava mennä takan päälle loikoilemaan ja katselemaan päivän puuhasteluja.


Sam Bass "Sami"
Tämä sinitabby kolli muistuttaa eniten isäänsä Thunderia. On kokoa ja näköä ja varsinkin pituutta. Sampan päivät kuluvat Pauli- persialaisen kanssa puuhastellen ja he leikkivätkin mieluusti yhdessä niin paperikasseilla kuin leikkihiirilläkin. Sami kävi myös vähän aika sitten eläinlääkärissä, sillä hän siirtyi konsulttikerhoon. Nyt saa morsiustorkkupeidot jäädä historiaan. Samille laitettiin pääkallokuvioinen side tassuun, joten asennetta löytyy!

Ihanaa syksyn aikaa kaikille Old Westeille ja heidän perheilleen!

T. Äiti Luna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti