Valokuvien ja tekstien kopioiminen ilman lupaa on kielletty.

12. toukokuuta 2019

Pääsiäisnäyttely Hopeaniemi Resort

20-21.4.2019 Järjestettiin Hopeaniemi Resortissa Vihdissä pääsiäisnäyttely RUROKin toimesta.


Maisemat olivat todella kauniit, sillä näyttelypaikka sijaitsi järven rannalla.


 Näyttelyluettelossakin oli otettu pääsiäinen kivasti huomioon.


Näyttelyssä oli kumpanakin päivänä paras pääsiäisaiheinen häkkisisutus- kisa ja mukavasti näytteilleasettajat olivat osallistuneet kisaan. Tässä yksi hauska häkin pääty pajunkissoineen.

Lähdimme matkaan pelkästään tyttöjen kanssa. Nyt jäivät äidit ja iskät kotiin. Otimme mukaan sturdin - ja ikävä kyllä tänä vuonna ei irronnut sitten minkäänlaista pääsiäisaiheista sisustusta tästä osoitteesta. No, onneksi oli mahdollista ihailla toisten kekseliäisyyttä ja viitseliäisyyttä sekä esteettistä silmää.

Lauantaina molemmilla tytöillä tuomarina oli Henry Hornell. Loretta sai arvosteluksi EX1 ja Oren EX2, sillä vastassa oli kaunis sinihopeatabby nuori neitonen.


Loretta chillailee häkissään.

Oren ottaa rennosti.

Sitten ehdottomasti täydet pisteet Rurokin toimitsijoille! Kaikki kissat, joita ei nominoitu, pääsivät ajoissa kotiin lähtemään. Olisiko ollut siinä jo klo 14.00 kun meidänkin karavaani starttasi kohti kotia.

Sunnuntaina Loretan tuomarina oli Chadaj Marek. Tuomari piti kovasti Loretan kunnosta, turkista ja koosta, mutta pään avut eväsivät värin parhaan tittelin. Niinpä Loretan arvosteluksi tuli EX1.

Orenin tuomarina oli Pruchniak Ireneusz. Tämä päivä olikin vielä jännittävämpi kuin eilinen, sillä 4-7kk ikäisiä tyttöpentuja oli luokassa kolme. Lopulta kävi niin, että Oren oli kolmesta EX1 ja sai vieläpä värin parhaan tittelin! Olimme tästä tietenkin valtavan iloisia ja yllättyneitäkin.

Jälleen kotiinlähtö häämötti jo siinä klo 13.30 joten oli todella mukava päästä ajoissa kotiin, kun kisat olivat jo meidän kohdaltamme ohi.

Kiitos RUROK, oli todella kiva ja hyvin järjestetty näyttely!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti