No kuten perinteeseen kuuluu, heräsimme keskellä yötä. Lähdimme matkaan kukonlaulun aikaan ja olimme perillä jo ennen aamulypsyä. No mistä minä tuonkin nyt keksin? Tämä salaperäinen Karkkilan vanha valimo löytyi kuitenkin heleposti, vaikka matka sinne olikin mielenkiintoinen. Onneksi elimme joulun aikaa, niin niitä jouluvaloja oli sulostuttamassa muuten niin tylsää ja pitkää ajomatkaa.
12.12.2016 LAUANTAI
Lauantain tuomarina oli Henry Hornell. Hän on minua joskus Tallinnassa arvostellut, mutta en muista siitä juuri mitään. Hän kuitenkin piti geeneistäni, sillä Sura sai arvosteluksi EX 1 CAC NOM ja valmistui siis Championiksi! Voi miten hieno juttu! Värin paras meni todella kauniille junnulle kilpparitytölle. Ja tuo NOM tietysti tarkoitti, että Sura pääsi paneeliin edustamaan kategoria II naaraita. Paneelissakin irtosi yksi ääni, ja kiitollisia olemme tästä.
Luna paneelissa. Kuva: Tessa. |
Palvelijamme ajeli illan suussa kotiin ja huomenna on tarkoitus tulla uudestaan :-)
13.12.2016
Sunnuntain tuomarina oli Aase Nissen. Suraa onnisti tänäänkin, sillä hän sai arvosteluksi EX 1 CACIB BIV. Tosi hauska juttu, sillä hänhän kilpaili jo eri luokassa kuin eilen valmistumisensa johdosta. Värin paras on aina iloinen asia.
Näihin tunnelmiin, iloisiin, päättyi vuoden 2015 näyttelymme nää. Kohta jännätään, mitä vuosi 2016 tuo tullessaan :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti